Ystävät ihailivat teinitytön laihtumista – taustalla olikin pitkälle edennyt vaarallinen syöpä

Nuori nainen sairastui syöpään 19-vuotiaana. Beth Dinsley tunsi itsensä hyvin väsyneeksi ja uupuneeksi kesällä vuonna 2017. Teini-ikäinen tyttö oli kuitenkin siinä uskossa, että väsymys johtui stressistä.

Beth opiskeli yliopistossa ja oli kesäsin töissä. Hän laihtui yli 12 kiloa lyhyessä ajassa. Ystävät ja läheiset kehuivat hänen painonpudotustaan, eikä hän osannut kuvitella laihtumisen johtuvan sairaudesta. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa MTV -sivusto.

Pahoinvointi kuukautisten aikana on melko tavallista, jonka takia Beth ei ymmärtänyt oksentelun johtuvan munasarjasyövästä. Beth huomasi rugbypelissä pistävää kipua nivusissaan, jonka takia hän hakeutui päivystykseen. Lääkäri kertoi kivun johtuvan ihonalaisesta mustelmasta, jonka tyttö oli saanut kovasta iskusta.

Kuva: Shutterstock / BlurryMe

Äiti oli hyvin huolissaan tyttärestään, koska oireet lisääntyivät ajan kuluessa. He menivät yhdessä lääkäriin selvittämään, mistä oireet johtuivat. Lääkäri lähetti tytön samantien tietokonekerroskuvaukseen. Tulokset saapuivat pari päivää myöhemmin.

Teini-ikäinen tyttö sai pysäyttävän diagnoosin, sillä oikeassa munasarjassa oli syöpäkasvain. Syöpäkasvain oli painanut sisäelimiä ja lähettänyt etäpesäkkeitä rintaan. Omituiset oireet olivat johtuneet 30-senttisestä kasvaimesta munasarjassa.

She was showered with compliments from her friends, telling her how good she looked.

Gepostet von New York Post am Dienstag, 28. Januar 2020

Lääkäri kehotti häntä aloittamaan syöpähoidot välittömästi. Beth sai sytostaattihoitoja, jotka lopulta tuottivat haluttua tulosta. Syöpäkasvain pieneni hoitojen avulla ja lääkärit poistivat leikkauksessa loput kasvaimesta ja oikean munasarjan kokonaan.

Beth on selättänyt syövän, mutta hän käy säännöllisesti seurannoissa. 21-vuotiaan kuukautiset ovat palanneet, mikä on todella hyvä asia. Lääkärit uskovat vahvasti siihen, että Beth voi vielä tulevaisuudessa saada lapsia vasemman munasarjansa ansiosta.

Nuori nainen on palannut opintojensa pariin. Beth on löytänyt itselleen poikaystävän ja hän on saanut uusia ystäviä. Beth haluaa omalla tarinallaan lisätä tietoisuutta munasarjasyövästä, jotta naiset hakeutuisivat rohkeasti lääkärin vastaanotolle.

Munasarjasyöpä on usein oireeotn alkuvaiheessa, jonka takia sairauden toteaminen on hyvin haastavaa. Tyypilliset ensioireet voivat muun muassa olla vatsakivut, ruokahaluttomuus, väsymys, hengenahdistus tai rintakipu. Myöhäisemmässä vaiheessa tyypillisimmät oireet ovat muun muassa yhdyntäkivut, laihtuminen, vuotohäiriöt ja vatsan turvotus.

Lähteet: MTVNew York PostDaily MailTerveyskirjastoKaikki syövästä

Lähetetään nuorelle naiselle paljon onnea ja menestystä!

Jaetaan tätä tarinaa kaikille naisille!