Viisi muutosta, jotka huomaat kehossasi, kun lopetat rintaliivien käytön

Harvemmin tulee edes mietittyä, pukisiko sitä ylleen rintaliivit vai ei. Ne vain laitetaan päälle sen enempää asiaa pohtimatta. Jo vuosikymmenten ajan naiset ovat käyttäneet rintaliivejä tuodakseen vakautta ja tukea rinnoilleen. Sen lisäksi ne saavat muotomme näyttämään paremmilta paidan alla.

Uskon, että suurin osa kuitenkin on kanssani samaa mieltä siinä, että on uskomattoman vapauttava ja mukava tunne, kun saat ottaa rintaliivit pois päältä pitkän päivän päätteeksi. Ja eikö olisikin mukavaa, jos tuosta tunteesta saisi nauttia hieman useammin – vaikka päivittäin?

Se, että rinnat jotenkin kärsisivät siitä, että ne eivät ole rintaliiveissä, ei ole millään tapaa totta. Tässä on viisi asiaa, jotka tapahtuvat rinnoillesi, kun lopetat rintaliivien käytön – lopputulos ei ole sellainen, mitä odottaisit.

1. Rintasi kasvavat suuremmiksi

Kyllä vain, luit aivan oikein. Rintasi voivat suurentua jopa kuppikoolla. Selitys tälle on se, että harjoitat rintalihaksiasi tällöin enemmän, sillä ne joutuvat taistelemaan painovoimaa vastaan, joka taas saa rintasi kasvamaan suuremmiksi ja automaattisesti myös korjaa selkäsi asentoa suoremmaksi. Näin ollen rintasi voivat paremmin ja näyttävät suuremmilta.

Shutterstock

2. Nukut paremmin

Monet varmasti tietävät, ettei sinun tulisi rintaliivien kanssa, mutta eivät ilmeisesti kaikki. Nukkuaksesi todella hyvin, sinun tulee olla täysin rentoutunut ja siihen ei yksinkertaisesti pysty, jos ylläsi on puristavat rintaliivit. Toisin sanoen – nuku aina rinnat paljaana ottaen suojaksesi esimerkiksi vain t-paita, jos pelkäät kylmyyden yllättävän.

Shutterstock

3. Rintasi näyttävät paremmilta

Ranskalainen tutkimus lyttäsi täysin myytin siitä, että rintojen muoto olisi parempi rintaliivien avulla. Rintaliivit itseasiassa vähentävät rintojesi pyöreyttä sekä luonnollista muotoa ja asentoa. Jos haluat rintojesi kukoistavan luonnollisessa olotilassaan, sinun tulisi jättää rintaliivien käyttö väliin pidemmäksi aikaa – huomioi, ettei tämä muutos kuitenkaan tapahdu hetkessä.

Shutterstock

4. Rintasi voivat paremmin

Aivan kuten vatsasi tai vaikka munuaisesi, niin myös rintasi voivat välillä voida huonommin. Yllä mainitussa ranskalaisessa tutkimuksessa havaittiin myös se, että rintaliiveistä on enemmän harmia kuin hyötyä, jos ne eivät ole tismalleen oikeaa sinulle sopivaa kokoa. Jos sinulla on väärän kokoiset tai huonolaatuiset rintaliivit, niin verenkiertosi heikkenee ja se voi myös vaikeuttaa hengitystäsi. Vapaasti roikkuvat rinnat antavat sinun hengittää optimaalisella tavalla ilman, että rintakehäsi on liian kireiden liivien aiheuttaman puristuksen alaisena.

5. Saat paremman ryhdin

Tutkimusten mukaan rintaliivit heikentävät rintalihaksia, jonka seurauksena myös ryhtisi heikkenee. Kehosi tottuu siihen, että rintaliivit nostavat rintasi ylös, jonka seurauksena lihaksesi surkastuvat ja rintasi menettävät luonnollisen kykynsä pysyä ”pystyssä” omin avuin.

Lähteet: Medical News Today, NCBI, Cosmo.

I think this info was both interesting and fun. I will definitely laugh at this next time I just want to go without bra for a while. Share with others.

 

Lue lisää aiheesta...