Välilevyn pullistuma: Näin vältät kipuja ja hoidat vaivan oikealla tavalla

Selän välilevyn pullistuma, eli välilevyntyrä, on selkäongelma, joka iskee useimmiten silloin, kun sitä vähiten toivoo. Kyse on erittäin kivuliaasta tilasta ja monissa tapauksissa se rajoittaa myös liikkumista niin, ettet voi tehdä oikein mitään.

Tyrä menee useimmiten ohi itsestään ajan kanssa, mutta pahimmissa tapauksissa se voi vaatia leikkaushoitoa ja juuri siksi onkin tärkeää osata tunnistaa oireet ajoissa.

Näin tunnistat välilevyn pullistuman ja autat itseäsi välttämään sen sekä lievität oireita.

Välilevyt ovat tyynyjä, jotka sijaitsevat selkärangan sekä nikamien välissä. Välilevyn pullistuman – tai viralliselta nimeltään välilevyntyrän – kohdalla on kyse siitä, että yhdelle levyistä on syntynyt halkeama tai muunlaista vahinkoa, joka on aiheuttanut sen pullistumisen pois paikaltaan.

Tyrä aiheuttaa kovaa kipua, joka voi monissa tavoin säteillä ympäri kehoa todella epämiellyttävällä tavalla.

Woman with herniated disc.
Nainen sängyllä pitelemässä selkäänsä kipujen takia. Kuvituskuva: Shutterstock

Välilevyn pullistuman syyt

Pullistumat ovat useimmiten seurausta painavien esineiden nostamisesta tai kiertävästä liikkeestä. Perinnöllisyys näyttelee myös suurta roolia sen suhteen, kuka vaivasta kärsii, mutta asiantuntijoiden mukaan välilevyn pullistumat yleistyvät kaikilla iän myötä.

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän joustaviksi levyt muuttuvat ja voivat siksi helposti hajota tai vahingoittua liiallisen kuorman takia.

Iskiasvaivat

Yksi yleisimmistä iskiasoireen syistä on välilevyn rappeutumisesta johtuva pullistuma, joka jättää selkäydinhermon puristuksiin tai ärsyttää sitä paikallisella tavalla.

Välilevyn pullistuman oireet

Alaselän kipu

Välilevyn pullistuma voi tapahtua missä tahansa nikamassa selässäsi, mutta yleisimmin sitä tavataan alaselän alueella niin kutsutussa ristiselässä.

Terveyskirjaston mukaan välilevyn pullistuman tai tyrän oireet ovat yleensä seuraavia:

  • Selkäkivut
  • Säteilevä kipu toisessa raajassa
  • Tunnottomuutta ja pistelyä käsissä sekä jaloissa
  • Vaikeuksia kontrolloida virtsaamista sekä ulostamista
  • Vaikeuksia kontrolloida omien jalkojen liikkeitä
Disc herniation.
Välilevyn pullistuma on yleinen vaiva etenkin ikääntyvillä ihmisillä. Kuva: Shutterstock

Niskakivut

Välilevyn pullistuma voi tapahtua myös yläselässä lähellä kaularankaa. Tämä esiintyy useimmiten kipuna niskassa´, joka säitelee sitten käsiin ja aina sormenpäihin saakka.

Niskakipu ei kuitenkaan yksin ole läheskään aina merkki välilevyn pullistumasta, vaan syitä voi olla monia muita.

Miten hoitaa välilevyn pullistumaa?

Useimmissa tapauksissa välilevyn pullistuma menee ohi ajan kanssa itsestään. Mikäli kuitenkin teet ”vääriä asioita” voi pahentaa tilannetta entisestään.

Siksi itsehoitona suositellaan seuraavia asioita:

Liiku! Kävely, vesikävely, uinti sekä kivun mukaan säännelty voimistelu ovat hyväksi selälle.

Aseta tyyny jalkojen väliin maatessasi selälläsi, jotta lantiosi ja polvesi taipuvat.

Makaa sikiöasennossa, kun käyt nukkumaan

Käytä tulehduskipulääkkeitä tai parasetamolia. Ne voivat alentaa kipua ja mahdollistaa liikkumisen.

Hoitovaihtoehdot

Mikäli kipu on sietämätöntä, on syytä hakeutua lääkärin puheille mahdollisten voimakkaampien kipulääkkeiden saamiseksi.

Joissain tapauksissa paranemista voivat edistää myös fysioterapia tai vakavimmillaan leikkaus.

Hoitoon on syytä hakeutua aina siinä kohtaa, kun ilman reseptiä saatavat kipulääkkeet eivät riitä kivun hallintaan tai kipu estää sinua liikkumasta ja tarvitset sairauslomaa.

Leikkaushoitoa harkitaan useimmiten vasta sitten, kun kipua on jatkunut yli 6 viikkoa. Helpoin tapa ehkäistä välilevyn pullistumaa on kuntoilu ja terveelliset elämäntavat.

Välilevyntyrä on yleisin paljon istuvilla, tupakoivilla sekä ylipainoisilla ihmisillä.

Lähde: Mehiläinen, Terveyskirjasto

Hakeudu aina ensimmäisenä ammattilaisten tutkittavaksi, mikäli epäilet jonkin olevan pielessä terveytesi kannalta.

Tärkeitä ja hyviä vinkkejä varmasti monelle. Paina peukkua ja jaa tätä ystävillesi, jos olet samaa mieltä.