Tyypin 2 diabetes voi hiipiä varkain – 6 asiaa, jotka voivat seurata taudin hoitamatta jättämisestä

Tyypin 2 diabetes on usein niin vähäoireinen, että se ehtii aiheuttaa terveydelle paljon vahinkoa.

Kuva: Shutterstock

Joka viidennellä tyypin 2 diabetesdiagnoosin saavalla on jo jokin lisäsairaus tai komplikaatio, kertoo Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä IS:lle.

– Valitettavasti tyypin 2 diabetes voi olla niin vähäoireinen ja huomaamaton, ettei ihminen miellä, että hänellä on se. Vasta komplikaatio on se, mihin havahdutaan, Pimiä sanoo.

Tällaisia komplikaatioita voivat olla esimerkiksi vaihteleva näöntarkkuus tai jalkojen puutuminen. Pahimmassa tapauksessa se voi olla sydänkohtaus tai aivoverenkiertohäiriö.

Lisäsairauksien estäminen

Tämän ilmiön vuoksi tarvitaan tyypin 2 diabeteksen seulontaa esimerkiksi terveystarkastuksissa. Diabetesta ei pidä hoitaa vain oireiden perusteella.

Tavoitteena on, ettei tyypin 2 diabeteksen vuoksi lisäsairauksia tulisi.

Lisäongelmat on onneksi suhteellisen helppo estää hyvällä hoidolla ja suotuisilla elintavoilla.

Verensokeritasojen lisäksi verenpainetta ja veren rasva-arvoja tulee tarkkailla ja huoltaa sekä tupakkatuotteiden käyttöä vähentää.

Liikunta on kaikille diabeetikoille tärkeä elämäntapahoito, ja se tehoaa riippumatta siitä, onko ihmisellä ylipainoa vai ei. Insuliinin teho parantuu liikunnalla, eikä liikunnan tarvitse olla edes kovatehoista.

Kaikenlainen arkiliikuntakin on eduksi.

Kaikki liikunta on hyvästä. Kuva: Shutterstock

Mitä tyypin 2 diabeteksestä voi seurata?

1. Sydänsairaus

Sepelvaltimotaudin, sydämen vajaatoiminnan ja eteisvärinän riskit ovat suurentuneet tyypin 2 diabeteksessa.

Diabetes vaikuttaa verisuonten terveyteen, koska korkean verensokerin vuoksi suonten seinämään alkaa kasautua rasvan ja sokerin kertymää.

Kun tällainen plakkikertymä sitten pääsee liikkelle, se voi tukkia suonen paikallisesti tai lähteä eteenpäin ja aiheuttaa siten esimerkiksi sydäninfarktin.

Hoitamaton diabetes voi myötävaikuttaa verisuonten kalkkiutumiseen ja johtaa vakaviin ongelmiin. Kuva: Shutterstock

2. Aivoverenkiertohäiriöt

Sama ilmiö voi aiheuttaa myös tukoksen aivojen verisuoneen, mistä voi olla seurauksena aivoinfarkti tai muu aivojen verenkiertohäiriö.

3. Munuaistauti

Munuaisten toiminnan häiriöt ovat tyypin 2 diabetesta sairastavilla varsin yleisiä, sillä pitkään koholla oleva verensokeri voi vahingoittaa munuaisia.

4. Diabeettinen silmäsairaus

Diabetes voi vaikuttaa myös näköön, sillä pitkäaikaisesti koholla oleva verensokeri voi johtaa silmän verkkokalvon vaurioihin.

Diabeettinen silmänpohjamuutos on länsimaissa suurin sokeuttaja, mutta näön menetys kokonaan on harvinaista.

Näkö saattaa kuitenkin huonontua siinä määrin, että ajokyky tai kyky tehdä päätetyötä heikkenee.

5. Diabeteksen hermovaurio

Diabeetikolla voi olla erilaisia hermostollisia kipuja, joiden oireena voi olla tuntohäiriöitä ja -puutoksia.

Tunne voi olla polttelua ja pistelyä. Se voi olla myös lihasheikkoutta tai levottomia jalkoja öisin.

6. Jalkaongelmat

Jalkojen ääreisverenkierron ongelmat voivat aiheuttaa sen, että jos jalkaan tulee rakko, se ei umpeudu vaan syvenee haavaumaksi.

– Tällainen ikävä jalkahaava tulee tyypillisesti varpaaseen, ja se voi johtaa varpaan amputaatioon. Diabetes voi aiheuttaa myös jopa reisitason amputaation, mutta näiden ehkäisemiseksi on onneksi nykyään tehokkaita lääkkeitä ja toimenpiteitä.

Lisäsairauksien ehkäisy

  • Huolehdi verensokerin, verenpaineen ja veren rasva-arvojen hyvästä hoidosta.
  • Käytä diabeteslääkitystä huolellisesti lääkärin määräyksen mukaan.
  • Älä tupakoi.
  • Pysy aktiivisena ja liikkuvana.
  • Noudata terveellistä ruokavaliota.
  • Pyri hyvään painonhallintaan.
  • Jos käytät alkoholia, pysy kohtuullisissa määrissä.
  • Vähennä kiirettä ja rauhoita mieltä.
  • Nuku mahdollisimman hyvin.

Lähde: Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä.