Tuore tutkimus paljastaa: suomalaisten suosimat juomat yhdistettiin kohonneeseen syöpäriskiin

Tuoreen tutkimuksen mukaan sokeripitoiset juomat nostavat syöpäriskiä. Lasillinen sokeripitoista limonadia tai hedelmämehua vaikuttaa ihmisen terveyteen negatiivisella tavalla. Ranskalaistutkimuksesta on uutisoinut muun muassa CNN, BBC ja Mtv.

Tutkimuksessa seurattiin 100 000 ihmisen elämää viiden vuoden ajan, jotta tutkijat saisivat vertailukelpoisia tuloksia. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista oli naisia. Tutkijat havaitsivat, että päivittäin nautittu sokeripitoinen juoma nosti syöpäriskiä 18 prosentilla ja rintasyövän riskiä jopa 22 prosentilla.

Tämä tutkimus julkaistiin toukokuussa ja siinä ilmeni, että muun muassa hedelmämehut sekä limonadit lisäävät ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Suomalaiset ovat sokeripitoisten juomien suurkuluttajia, mutta lukemat ovat vielä suuremmat muissa maissa. Hedelmämehut kuuluvat monen ihmisen aamupalapöytään.

Kuva: Shutterstock

Ranskalaistutkimuksessa on myös otettu huomioon muut syöpäriskiin vaikuttavat tekijät, kuten ikä, liikunta, sukupuoli ja tupakointi. Sokerijuomien kulutus lisää esimerkiksi diabeteksen, ylipainon sekä sydän- ja verisuonitautien riskiä.

Surullista tässä on se, että 2000 ihmistä sairastui syöpään tämän tutkimuksen aikana. Kaikki sairastumistapaukset eivät kuitenkaan liittyneet sokeripitoisiin juomiin.

Tutkimuksessa selvisi, että jo pieni lasillinen sokeripitoisia juomia päivässä on yhteydessä kohonneeseen syöpäriskiin. Tutkijat epäilevät syyn piilevän juomien sisältämissä kemikaaleissa. Tämä tutkimus on kuitenkin vasta suuntaa antava.

Kuva: Shutterstock

Tutkijoiden mukaan sokeripitoisessa juomassa on enemmän kuin 5 % sokeria. Tutkimuksessa seurattiin sokeripitoisten juomien vaikutusta koehenkilöiden terveyteen. Tutkijat vertasivat myös kevytlimonadeja aivan tavallisiin sokeripitoisiin limonadeihin, eivätkä he löytäneet kevytlimonadeissa minkäänlaista yhteyttä kohonneeseen syöpäriskiin.

Maailman terveysjärjestö WHO on tiedottanut vuonna 2014, että sokerin nauttiminen nestemäisessä muodossa on elimistölle haitaksi. WHO:n mukaan sokeroituja juomia ei tulisi käyttää päivittäin.

Lähteet: Mtv, BBC, CNN.