Syö 6 paahdettua valkosipulinkynttä: Se, mitä kehossasi tapahtuu tunnin sisällä, tulee yllättämään sinut

Sipulit kaikissa sen eri muodoissa ovat asia, joita käytän melkein joka päivä kokatessani ruokaa.

Kesäsipuli, punasipuli, valkosipuli ja ruohosipuli ovat kaikki aineisosia, jotka löytyvät sadoista eri resepteistä ja ruokalajeista.

Mutta sipulit ovat hyviä muuhunkin kuin vain salaattiin tai lihapulliin.

Sipulit ovat täynnä antioksidantteja, parantavat immuunijärjestelmääsi ja voivat jopa helpottaa yskää, kertoo BBC.

Sipuleita ja valkosipulia on jo tuhansien vuosien ajan käytetty hyväksi niiden terveyttä edistävien vaikutusten takia, vaikka tutkimukset eivät ole kaikkia väitteitä todeksi todistaneetkaan.

 

Monet meistä laittavat hieman lisää valokosipulia ruuan joukkoon tuntiessamme olomme kipeäksi, mutta tiesitkö, että valkosipuli pitää myös esimerkiksi punkit loitolla? Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan punkit valitsevat aina mieluummin kohteen, joka ei ole syönyt valkosipulia!

Narsissikasvien heimoon kuuluvaa valkosipulia on käytetty jo tuhansien vuosien ajan lääketieteellisenä kasvina. Valkosipulin sisältämä luontaisrohto on nimeltään allisiini, joka on myös syypää sen vahvaan ja tuttuun tuoksuun.

Public Domain Pictures

Näin kehosi reagoi, jos syöt kuusi paahdettua valkosipulinkynttä päivässä Healthy Food Stylen mukaan.

Ensimmäinen tunti ruokailun jälkeen: Valkosipuli imeytyy ruoansulatuskanavan kautta ja ruokkii kehoasi.

Tunnit 2-4: Kehosi havaitsee valkosipulin antamat antioksidantit ja alkaa taistella syöpäsoluja vastaan.

Tunnit 4-6: Kehon aineenvaihdunta kiihtyy ja se käynnistää prosessin ylimääräisten nesteiden poistamiseksi kehostasi ja varastoidun rasvan polttamiseksi.

Tunnit 6-7: Valkosipulin antibakteeriset hyödyt alkavat toimia ja leviävät verenkiertoosi. Samalla ne alkavat tehdä työtään bakteereja vastaan.

Tunnit 6-10: Tässä vaiheessa valkosipulin sisältämät ravintoaineet ovat tehneet työnsä solutasolla ja valkosipuli suojaa kehoasi hapettumista vastaan.

Tunnit 10-24: Syömisen jälkeen valkosipuli käynnistää syväpuhdistusoperaation kehossasi, joka pitää sisällään:

  • kolesterolitasojen kontrolloiminen
  • valtimoiden puhdistamisen ja suoja sydänongelmia vastaan
  • alentaa ja parantaa verenpainettasi
  • vahvistaa kehosi immuunijärjestelmää
  • poistaa raskasmetallleja kehosta
  • vahvistaa luita ja niveliä
  • vähentää väsymystä
  • parantaa kehosi suorituskykyä urheilussa
  • pidentää solujen elinkaarta

 

Kun käyt läpi tätä superkuuria, on hyvä muistaa juoda paljon vettä ja syödä terveellistä ruokaa välttäen prosessoituja tuotteita, punaista lihaa ja sokeria.

Voit hyvin myös vain levätä kotonasi koko päivän ja antaa valkosipulin tehdä tehtävänsä kaikessa hiljaisuudessa.

Flickr

 

Tarvitset:

1 kokonaisen valkosipulin

Mitä tehdä:

1. Laita kokonainen valkosipuli uuniin ja paahda sitä 175 asteessa, kunnes se muuttuu kokonaan pehmeäksi.

2. Syö kuusi paahdetuista kynsistä ja tulet ällistymään tuloksista!

Shutterstock

 

Tämä kuulostaa melkein liian hyvältä ollaksen totta, mutta aion kokeilla sitä! Valkosipuli on todella hyvää, eikä siitä ainakaan haittaa voi olla. Jaa tätä tehokasta niksiä kaikille ystävillesi, jotta useammat ihmiset pääsevät nauttimaan valkosipulin supervoimista!