Sydäninfarkti voi oireilla yllättävällä tavalla – tarkkaile näitä 7 oiretta

Moni ajattelee, että sydäninfarktin oire on rintakipu. Oireet voivat olla todellisuudesssa hyvinkin erilaisi.

Infarkti voi säteillä pitkällekin, lapaluiden väliin, hartioihin tai jopa leukaperiin ja hampaisiin. Kuva: Shutterstock

Toki rintakipu voi olla yksi merkki, mutta ainoa se ei ole. On mahdollista, että rinnan alueella ei tunnu mitään. Infarkti kuitenkin voi säteillä pitkällekin, lapaluiden väliin, hartioihin tai jopa leukaperiin ja hampaisiin.

Sydäninfarktissa sydänlihakseen syntyy hapenpuutteen takia vaurioita. Hapenpuutteen puolestaan aiheuttaa tukos sepelvaltimoissa.

Vauriot kehittyvät jo tunneissa, joten on elintärkeää, että kohtaus tunnistetaan nopeasti.

Milloin pitää huolestua?

Infarkti antaa usein merkkejä tulostaan.

– Sydäninfarkti iskee äkillisesti, mutta useimmilla merkkejä on jo edeltävinä päivinä. Ennusmerkit ilmenevät yleensä rasitustilanteissa, kertoo kardiologi Anna-Mari Hekkala IS:lle.

Kun pysähtyy lepäämään, olo helpottaa.

Korventava, närästykseen verrattava tunne rasituksen aikana enteilee yleensä sydäninfarktista.

Hekkala kertoo potilaasta, jolla ilmeni pitkän aikaa närästyksen tunnetta aina tämän noustessa portaita toiseen kerrokseen. Hän ei osannut yhdistää närästävää tunnetta sydäninfarktiin, koska rasitus rapuissa oli sen verran vähäistä.

Sydäninfarkti tuntuu yleensä rintakehällä hyvinkin laajalla alueella. Kyseessä on epämiellyttävä tuntemus, jollaista ei ole ollut koskaan ennen.

Sydänkohtauksen tavanomaisin oire on äkillinen puristava tunne rinnan alueella.

Moni jää kotiin, vaikka lääkäriin olisi jo kiire

– Miehet kuvailevat sitä yleensä suoraviivaisesti kivuksi, naiset sanovat sitä pikemminkin pakahduttavaksi, ahdistavaksi tunteeksi, jopa hengenahdistukseksi.

Vähemmän tavallisia oireita ovat esimerkiksi huimaus ja pahoinvointi.

Naisilla sydäninfarktit alkavat keskimäärin noin kymmenen vuotta myöhemmin, kuin miehillä. Miehillä infarktiriski alkaa kasvaa jo viisikymppisenä.

Oireiden kuvailulla on merkitystä, mutta uhkaava infarkti voidaan havaita myös verikokeella.

Liian moni jää kuitenkin kotiin pohtimaan oireitaan, vaikka lääkärin vastaanotolle olisi jo kiire.

– Varsinkin miehillä näkee sitä, ettei oireita haluta uskoa. Kielletään se mahdollisuuskin, että kyseessä voisi olla infarkti, Hekkala sanoo.

Hekkala nostaa esiin myös vähän tunnetun oireyhtymän.

– Särkyneen sydämen oireyhtymä on opittu tunnistamaan vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, kardiologi kertoo.

– Kohtauksessa on aivan samanlaiset oireet kuin sydäninfarktissa, mutta sen laukaisee tavallisimmin vahva tunnetila.

Yleensä kyseessä on järkytys, mutta kohtauksen voi aiheuttaa mikä tahansa yllättävä uutinen. Potilaista suurin osa on vaihdevuodet ohittaneita naisia.

– Diagnoosi varmistetaan samoilla tutkimuksilla kuin sydäninfarkti. Tämä osoittaa, että sydän voi oireilla vahvojen tunteiden seurauksena, Hekkala huomauttaa.

Nämä merkit voivat kertoa sydäninfarktista:

  • Puristava, pakahduttava tunne rintakehällä.
  • Tuntemus voi säteillä vasempaan käsivarteen tai molempiin käsivarsiin, hartioihin, kaulalle, leukaperiin, hampaisiin tai selän puolelle lapojen väliin.
  • Tuntemus ei mene ohi hetkessä vaan voi kestää kymmeniä minuutteja.
  • Poikkeuksellisen voimakas väsymys.
  • Voimattomuus ja fyysisen suorituskyvyn selkeä heikentyminen.
  • Kylmä hiki, pahoinvointi ja huimaus, kun ne yhdistyvät rintakehällä olevaan epämukavaan oloon.
  • Rasituksen aiheuttama kipu ylävatsalla.

Sydäninfarkti ei ole leikin asia, ja oireiden ilmaantuessa on ensisijaisen tärkeää hakeutua samantien lääkärin vastaanotolle.