Ruotsissa puuhataan tupakointikieltoa uimarannoille

Ilmat lämpenevät kovaa vauhtia pohjolassa ja se tarkoittaa monille meistä sitä, että on aika suunnata rannoille nauttimaan kesäpäivistä.

Innokkaimmat ovat ehtineet heittämään jo talviturkkinsa, mutta suurin osa ihmisistä odottelee ”oikean kesän” alkamista ja jättää talviturkin heittämisen kesä-, heinä-, tai elokuulle.

Rantapäivät ovat lapsille kesän kohokohtia, kun vesi on lämmintä ja aurinko paistaa. Ikävä asia on kuitenkin rannalta löytyvät tupakantumpit ja tupakansavun leijailu lämpimässä kesäpäivässä.

Ongelman kitkemiseksi Olofströmmin kunta Blekingenissä on alkanut ajamaan eteenpäin tupakointikieltoa kaikkialla kunnan uimarannoilla. Iréne Robertsson kertoo 24Blekingenille, että monet ihmiset haluaisivat välttyä tupakoimisen tuomilta haitoilta.

Tupakointikielto koskisi kuutta eri uimarantaa, jotka sijaitsevat kunnan alueella.

Exit mobile version