Opettaja jakoi järkyttävän kuvan suustaan varoittaakseen muita – suositut juomat ”sulattivat” lääkäreiden mukaan kielen

Kuva: Shutterstock

Dan jakoi päivityksensä Facebookissa, jossa luki seuraavasti:

– Kuka teistä juo energiajuomia? Kuka teistä voi myöntää olevansa koukussa energiajuomiin?

– Katsokaa nyt tarkkaan alla olevaa kuvaa.. sillä energiajuomat ovat tehneet tämän keholleni.

– Pystyin ennen juomaan noin 5-6 energiajuomaa päivässä, kertoo Dan.

Dan hakeutui ongelmansa kanssa lääkäriin. Lääkäri kertoi, että energiajuomissa olevat kemikaalit ovat sisältäpäin syövyttäneet Danin ihoa.

Kuva: Facebook / Dan Royals

Dan tunnusti polttavansa, mutta lääkäri kertoi, että kyseinen ongelma ei ollut tullut tupakoimisesta.

-Olkaa varovaisia ja pitäkää mielessä, että haittavaikutukset ovat oikeita oireita eikä vain pelottelua, sanoo Dan.

Dan ei ole ensimmäinen eikä valitettavasti viimeinen, jolla on samankaltaisia ongelmia energiajuomien liiallisen kulutuksen takia.

”World Health Organization” ovat tehneet tutkimuksen energijuomien haittavaikutuksista, kertoo Britannian Metro-lehti. Tutkimuksessa selvisi, että muun muassa hapan pH-arvo sekä korkea sokeripitoisuus tekee energiajuomista haitallisia.

Energiajuomien liiallinen kulutus voi olla erittäin vaarallista, jonka takia on oltava erittäin varovainen kyseisten tuotteiden kanssa. Monet ovat tietoisia haittavaikutuksista, mutta eivät ota kaikkia varoituksia tosissaan.

Exit mobile version