Naisen peukalo turposi kynsihoidon jälkeen – lääkärit harkitsivat pitkään koko käden amputoimista

Monet naiset kaipaavat välillä hemmottelua kiireisen arjen keskellä. Käynti kauneushoitolassa voi jo tehdä ihmeitä mielelle.

Nykyään on varsin yleistä, että naiset käyvät säännöllisin väliajoin kauneushoitolassa laittamassa kynsiä tai ripsiä. Ihmiset tietenkin luottavat siihen, että kauneushoitolat ovat luotettavia, turvallisia ja puhtaita paikkoja.

Yhdysvaltalainen nainen meinasi menettää kätensä saatuaan vakavan tartunnan käytyään kauneushoitolassa huoltamassa kynsiään. Jayne Sharp alkoi huomata omituisia oireita sen jälkeen, kun hän oli saanut haavan peukaloonsa kynsihoidon yhteydessä.

Hän tunsi hetkellistä kipua peukalossaan kynsihoidon aikana, mutta ei hän voinut kuvitella saaneensa pienestä haavasta vakavan tartunnan.

Naisen peukalo kipeytyi niin paljon, ettei hän pystynyt nukkumaan öisin. Sharp hakeutui lääkäriin, mutta verikokeissa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Eräs sairaanhoitaja kuitenkin huomasi turvonneen kohdan naisen peukalossa. Sairaanhoitaja piirsi siihen merkin, jota Jaynen tulisi seurata kotona.

Muutama päivä myöhemmin hänen tilanteensa oli muuttunut sen verran huonommaksi, että hän hakeutui päivystykseen. Naisen peukalo oli tässä vaiheessa jo hyvin turvonnut.

Kuva: Youtube/WBIR

Lääkärit tutkivat naisen peukaloa ja he tulivat siihen tulokseen, että kyseessä oli lihansyöjäbakteeri. Hänelle tehtiin useita toimenpiteitä.

Erikoislääkäri Udit Chaudhuri kertoo, että Jayne oli menettää peukalonsa. Lääkärit tekivät kuitenkin kaikkensa pelastaakseen naisen peukalon. Tilanne olisi pahimmillaan voinut johtaa amputaatioon.  

Lihansyöjäbakteerin tartunnan voi saada avoimen haavan kautta, josta bakteeri pääsee ihokudoksen alle ja sitä kautta verenkiertoon. Erityisesti immuunijärjestelmän ongelmista kärsivillä ihmisillä on suurempi todennäköisyys saada tartunta.

Nyt Jayne kertoo alkaneensa saada viimein tuntoa takaisin oikeaan käteensä useiden leikkausten ja korjaustoimenpiteiden jälkeen, mutta hän ei ole edelleenkään täysin toipunut.

Katso video:

Todella pelottavaa! Uutisissa saa aina välillä lukea erilaisista lihansyöjäbakteereista sekä niiden vaaroista.

Jaetaan yhdessä tätä pelottavaa tarinaa kaikille!