Näin kehosi reagoi, kun juot kahvia päivittäin

Monet suomalaiset rakastavat kahvia ja juovatkin sitä päivittäin.

Oli sitten kyse pienestä kahvitauosta arjen keskellä, lounaan yhteydessä tai sitten illallisen päätteeksi, niin herkullinen kuppi kahvia on monesti paikallaan.

Hyvin monilla on myös vaikeuksia saada päivää käyntiin, ellei heti aamusta saa juoda rauhassa kupillista kahvia saaden energiaa päivän toimiin.

Mutta tiedätkö sinä, mitä kehossasi todella tapahtuu, kun juot päivittäin kahvia?

Kuva: Wikimedia Commons

Kahvi tekee sinusta viisaamman

Aloitatko aina päiväsi kupillisella kahvia yhdessä jonkin makean kanssa?

Tutkimukset ovat osoittaneet, että se voi auttaa oppimisessa, parantaa työmuistia ja kehittää keskittymiskykyäsi.

Barcelonan yliopiston tutkijat ovat nimittäin huomanneet, että aivomme toimivat tehokkaammin silloin, kun ne saavat kofeiinia ja glukoosia, eli rypälesokeria.

Kuva: Shutterstock

Vähentää sydänsairauksien riskiä

Jos pelkäät sydämesi puolesta, niin sinun kannattaa kenties kokeilla juoda jopa 3 kupillista kahvia päivässä, mikäli tutkijoita on uskominen.

Tutkimuksessa tutkijat pyrkivät selvittämään kofeiinin saamisen sekä sydämen rytmihäiriöiden välistä yhteyttä.

JACC: Clinical Electrophysiology -julkaisussa julkistetut tulokset osoittivat yhteen suuntaan kaikkien 230 000 tutkimukseen osallistuneen koehenkilön kohdalla. Niillä, jotka joivat kahvia säännöllisesti, oli huomattavasti pienempi riski saada rytmihäiriöitä kuin niillä, jotka eivät juoneet kahvia säännöllisesti.

Tekee sinut onnelliseksi

Kupillinen kahvia aamulla voi antaa sinulle energiaa ja auttaa heräämään. Mutta tiesitkö, että se voi myös tehdä sinut onnelliseksi?

Jos juot useamman kuin yhden kupin kahvia päivässä, vähennät tutkijoiden mukaan myös masentumiseen sairastumisen riskiä. Tutkimuksissa on havaittu, että kahvin sisältämät antioksidantit tekevät ihmisestä onnellisempia.

Kuva: Shutterstock

Vähentää diabeteksen riskiä

Suuren tutkimuksen mukaan vähintään 7 kuppia kahvia päivässä juovilla ihmisillä on jopa 50% alhaisempi riski sairastua aikuisiän diabetekseen, kuin sellaisilla, jotka juovat vain 1-2 kuppia päivässä.

Suojaa Alzheimerin taudilta

Italialaiset tutkijat uskovat löytäneensä täydellisen määrän kahvia päivittäiseen käyttöön, joka samalla parantaa muistiasi.

Kupillinen kahvia päivässä nimittäin pitää Alzheimerin taudin loitolla – mutta ei yhtään enempää eikä vähempää.

Jos juot liikaa kahvia, riskisi kärsiä lievistä kognitiivisista ongelmista liki tuplaantuvat tutkimuksen mukaan, joka julkaistiin ensimmäisen kerran Journal of Alzheimer’s Disease -lehdessä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kofeiini ei voi estää Alzheimerin tautia, mutta sen avulla voidaan hidastaa taudin kehittymistä.

Olet ystävällisempi

Yhdysvaltalaiset tutkijat suorittivat tutkimuksen, johon osallistui useita eri koehenkilöitä. Heille annettiin käteen joko kuppi kahvia tai sitten kylmää juotavaa, jonka jälkeen heidät esiteltiin entuudestaan tuntemattomalle henkilölle.

Ja tulokset? Nuo koehenkilöt, jotka tapasivat uuden ihmisen kahvi kädessään, olivat ystävällisempiä kuin ne, joilla oli kylmää juotavaa.

Kuva: Pexels

Voi suojata syövältä

Jotkut tutkimukset ovat myös osoittaneet, että kahvi saattaa vähentää syövän riskiä.

Tutkimuksissa on muun muassa havaittu, että vähintään 4 kuppia kahvia päivässä juovilla naisilla on jopa 22% pienempi riski sairastua kohdunrunkosyöpään kuin naisilla, jotka eivät juo kahvia laisinkaan, kertoo Live Science.

Kahvista apua maksalle

Tutkijat ovat myös yrittäneet selvittää, millainen vaikutus muutamalla kupillisella kahvia on ihmiselle, joka kärsii maksakirroosista.

Yhdeksässä yhdistetyssä tutkimuksessa seurattiin yhteensä 430 000 koehenkilöä, joiden tulokset paljastivat sen, että kahvin juominen voi jopa pelastaa ihmisen maksakirroosilta etenkin silloin, jos hän käyttää myös alkoholia.

Jos juot kahvia edes kupillisen päivässä, niin tutkimuksen mukaan se alentaa huomattavasti riskiäsi sairastua maksakirroosiin.

Suojaa Parkinsonintaudilta

Kahvin on tutkimuksissa osoitettu onnistuneesti suojaavan jollain määrin Parkinsonintaudilta.

Linköpingin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa nimittäin havaittiin geneettinen muutos, joka suojaa ihmistä Parkinsonintaudilta – etenkin jos hän juo paljon kahvia.

Kuva: Wikimedia Commons
Vaikka kahvilla onkin monia hyviäkin puolia, niin kannattaa tietysti muistaa, että yksilökohtaisesti sen nauttimisessa ja vaikutuksissa voi olla suuriakin eroja. Mutta ei se kyllä huonokaan asia ole, että herkullisessa kahvissa on näin paljon myös hyödyllisiä puolia, eikö vain? Paina peukkua ja jaa tätä artikkelia, jos sinäkin rakastat kahvia!