Näin kehosi reagoi, jos vaihdat kaikki juomasi veteen

Vettä kutsutaan elämän eliksiiriksi, eikä suotta.

Maapallollamme ei olisi elämää ilman vettä, eikä ruoanlaitostakaan tulisi mitään ilman sitä. Veden elintärkeästä merkityksestä kertoo myös se että ihmiskeho koostuu noin 60% vedestä.

Harva juo kuitenkaan janojuomana pelkkää vettä – virvoitusjuomat, energiajuomat, kahvi ja olut ovat yleisiä juomia, joilla jano halutaan sammuttaa. Valitettavasti nämä juomat sisältävät kuitenkin paljon sokeria, makeutusaineita sekä muita ei toivottuja aineita.

Miten kehosi sitten reagoisi, jos vaihtaisit kaikki nuo juomat veteen? Melko suurella tavalla.

 

1. Aineenvaihdunta aktivoituu

Kehosi menettää yön aikana paljon vettä. Siksi aamuisin on hyvä juoda reilusti vettä.

Aineenvaihduntasi tehostuu jopa 30%, kun juot tyhjään vatsaan lasillisen kylmää vettä. Tehostunut aineenvaihdunta auttaa polttamaan noin 25 kaloria enemmän, saksalaisessa tutkimuksessa todetaan.

Vinkki: lisää veden sekaan puolikkaan sitruunan mehut ja maku sekä vaikutukset ovat entistä paremmat!

Pixabay

2. Elät pidempään

Ylimääräinen lasillinen vettä päivässä voi auttaa sinua elämään pidempään, Lundin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa todetaan.

Vesi ehkäisee sydän- ja verisuonitautien riskiä sekä samalla 2-tyypin diabetesta.

3. Aivosi toimivat paremmin

Aivot ovat ihmisen tärkein elin ja ne tekevät töitä kellon ympäri. Aivot koostuvat 85% vedestä, jonka vuoksi vedensaanti on tärkeää. Vesi auttaa sinua keskittymään ja voimaan paremmin.

Monien tutkimusten mukaan veden on todettu vaikuttavan mielentilaan, muistiin ja aivojen hyvinvointiin.

Pixabay

4. Ehkäisee munuaiskiviä

Ongelmia munuaiskivien kanssa? Vesi saattaa auttaa sinua.

Veden on todettu ehkäisevän munuaiskivien muodostumista sellaisten ihmisten keskuudessa, joilla on aiemmin ollut munuaiskiviä.

5. Voi auttaa painonpudotuksessa

Veden juominen voi auttaa sinua painonpudotuksessa.

Vesi pitää kylläisyyden tunteen pidempään ja nopeuttaa aineenvaihduntaa.

Pelkästään veden avulla ei voi laihtua, mutta sen avulla laihtumisesta voi tehdä huomattavasti helpompaa!

6. Jaksat paremmin

Jopa 2% nestevajaus voi aiheuttaa väsymystä ja keskittymisvaikeuksia.

Ihminen saattaa menettää urheilusuorituksen aikana jopa 6-10% nestettä – siksi nesteytys on enemmän kuin tärkeää!

7. Säästät rahaa!

Viimeinen, mutta ei vähäisin. Säästät huomattavan summan rahaa juomalla vettä.

Virvoitusjuomat, mehut ja alkoholi ovat todella hintavia, joiden vuoksi vesi on erinomainen tapa säästää rahaa.

Samaan aikaan olemme etuoikeutettuja, sillä saamme kelvollista juomavettä suoraan hanasta!

Pixabay

 

Eikö olekin uskomatonta, kuinka paljon vesi tekee hyvinvointisi eteen? Jaa uutinen Facebookissa, jotta ystäväsi muistavat juoda ja arvostaa tätä "ihmejuomaa."