Itsemurhien ehkäisy: 11 valokuvaa jotka todistavat, että itsemurhalla ei ole kasvoja

Itsemurhat ovat vakava terveysongelma, joka koskee maailmanlaajuisesti erityisesti nuoria miehiä.

Päivä päivänsä jälkeen, kuukausi toisensa perään ja vuosi vuodelta ihmiset jatkavat edelleen omien henkiensä riistämistä – ja useimmiten niin, etteivät he ole edes kertoneet muille olevansa ongelmissa.

Syyskuu on kansainvälinen itsemurhien ehkäisykuukausi, joten nyt onkin loistava aika puhua aiheesta.

Viime viikkoina sosiaaliseen mediaan on tulvinut kuvia ja tarinoita selviytymisestä, sekä myös paljon keskustelua siitä, miten mielenterveysongelmiin tulisi puuttua ja kuinka läheiset voivat auttaa.

Uusi hashtag, #thefaceofdepression, esittää kuvia raa’asta totuudesta, joka saa kaikki meistä miettimään ja antaa aihetta pohdinnalle.

Miltä masentunut ihminen näyttää? Näkyykö heidän kuvissaan se kärsivä ihminen, jollaiseksi me mielissämme yhdistämme ne, jotka suunnittelevat oman elämänsä riistämistä masennuksen takia? Useimmat meistä varmasti yhdistävät masennuksen surullisen, väsyneen, hajalla olevan sekä sotkuisen näköiseen henkilöön; kenties hän itkee yksin kylpyhuoneen lattialla, eikä enää ole kiinnostunut yhteiskuntamme normeista tai siinä mukana pysymisestä.

Ja juuri tuossa piileekin masennuksen vaara. Todellisuus on aivan toisenlainen, kuin kuvitelmamme. #thefaceofdepression -kampanjan aikana perheenjäsenet ovat jakaneet kuvia niistä, jotka ovat kärsineet masennuksesta ja onnistuneet kuitenkin kätkemään mielenterveysongelmansa päivittäisessä elämässään – kyse on usein ihmisistä, joista emme voisi edes uskoa, että he tarvitsisivat apua.

Yksi kampanjan koskettavimmista panoksista oli video, jonka Talinda Bentley jakoi hiljattain. Hän on Linkin Park yhtyeen laulaja Chester Benningtonin leski. Videolla voi nähdä Chesterin nauramassa ja iloitsemassa ystäviensä kanssa vitsaillen… se on kuvattu vain 36 tuntia ennen kuin hän traagisesti riisti hengen itseltään.

Joten älä siis vain katso ulkokuorta, jos epäilet jonkun olevan alamaissa ja kaipaavan apua. Jos sinä, tai kuka tahansa ystäväsi kärsitte mielenterveysongelmista, niin muista, että avunpyytäminen ei ole koskaan liian myöhäistä.

#1

selfloveclubb

#2

Twitter

#3

Agnieszka Ostrowska

”Tässä on minun poikaystäväni vain kaksi viikkoa ennen kuin hän hirtti itsensä. En voi koskaan ymmärtää sitä…”

#4

Rayna Gawel

”Minunkin tyttäreni. Päivää ennen kuin hän joutui sairaalaan, he kävivät isänsä kanssa tansseissa ja heillä oli uskomattoman hauskaa. Olen kiitollinen siitä, että hän on yhä hengissä tänäpäivänä ja oppi peittoamaan sairautensa. Hän oli 8-vuotias, kun se tapahtui.”

#5

Tasha Bernstein Collins

”Tämä on minun poikana, juuri ennen kuin hän palasi tietokoneelleen etsimään tietoa siitä, miten voi helpoiten hirttää itsensä. Kaksi päivää myöhemmin hän toteutti suunnitelmansa.”

#6

Facebook

”Et pysty näkemään sitä, eikö vain? Et voi tietää sitä katsomalla silmiäni tai edes kuunnellessasi ääntäni. Ajattelet; ”Mutta sinähän hymyilet!”. Kyllä. Kyllä, minä hymyilen. Minä hymyilin sinulle. Minä hymyilen, jotta en pahoittaisi muiden mieliä. En halua, että sinusta tuntuisi yhtä pahalta, kuin minusta. En myöskään halua, että sinun pitäisi kuvitella, että olemassa olisi jotain, mitä voisit tehdä piristääksesi minua. Ei ole olemassa mitään, mitä voisit tehdä. Minun on käytävä tämä läpi pelkästään itseni kanssa. Pahinta on se, että tämä laskeutui ylleni täysin yllättäen.”

#7

Instagram

#8

Selfloveclub

#9

Zoan Vanmete

”Tämä on masennusta meidän kotoamme. Minä yritin hirttää itseni vintillämme, kun laudat yllättäen pettivät ja putosin läpi katosta herättäen mieheni. Minä taistelen päivittäin. Aviomieheni tekee kaikkensa, mutta en pysty saamaan läpimurtoa. En tiedä, miksi en pääse eroon tästä tunteesta. Minulla on ihana perhe. Tunnen oloni itsekkääksi, kadonneeksi, sairaaksi sekä vihaiseksi, kun ajattelen itseäni. Aivoni ovat olleet aina hieman sekaisin, niinpä jouduin kamppailemaan vain selvitäkseni edes koulussa. En pysty pitämään työpaikkoja. En voi tehdä tiettyä tehtävää liian kauan, tai sitten olen liian hidas. Lähden aina ennen kuin saan potkut. On vaikea tuntea olonsa täysin arvottomaksi ja sisälläni kasvava viha on vain taakka perheelleni. Tunnen niin paljon kipua sisälläni. Tiedän, että itsemurha tekisi elämästä helpompaa perheelleni, mutta samalla minusta tuntuu siltä, että voisin saada tämän kaiken korjattua ja muuttua yhteiskunnassa kortensa kekoon kantavaksi yksilöksi. Minä todella haluaisin pysyä vielä täällä.”

#10

Brittany Schroeder

”Tässä on minun masennuksen kasvoni ja kyllä, voit olla masentunut, vaikka sinulla on lapsia. Sanojen ”Ei sinulla ole syytä olla masentunut, sinulla on hänet” sanominen ei auta minua millään tavalla, vaan saa minut tuntemaan itseni entistä huonommaksi ihmiseksi. ”Tarvitset vain liikuntaa ja hyvän ruokavalion” taas saa minut vain haluamaan lyödä sinua, vaikka sanoillasi onkin hyvät aikeet. Masennus estää sinua tekemästä asioita joita haluat tehdä, sillä se on ihan oikeasti kemiallista epätasapainoa päämme sisällä.”

#11

Lisa Althoff

”Tältä näytti, kun masennus ilmaantui. Vain pian tämän jälkeen me menetimme rakkaan Luken. Masennus on vakava sairaus. Älkää enää kääntäkö kasvojanne sille tosiasialle.”

Joillekin prosessi masennuksesta toipumiseen tai itsemurhan jälkeen selviämisestä voi kestää jopa vuosikausia. Toisilla taas koko tilanne voi olla ohi hyvinkin nopeasti. Ei ole olemassa oikeaa, tai väärää tapaa käsitellä sitä; vain tärkein tapa.

Vain se tapa, jolla pidämme ihmiset hereillä ja tietoisina siitä, että otamme masennuksen oikeasti vakavasti sairautena, kuten esimerkiksi syöpä tai sydänsairaudet.

Joka päivä auttavat puhelimet auttavat ihmisiä juuri kuten sinä. Ihmisiä, jotka eivät halua näyttää muille, miltä heistä tuntuu, vaikka sisällä kiehuu.

Muistakaa aina, että ikinä ei ole liian myöhäistä pyytää apua. Jos sinä, tai joku tuttavasi on masentunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, ottakaa välittömästi asia käsittelyyn.

Jaetaan tätä tietoa, jotta voimme auttaa pelastamaan ihmisten henkiä. Jokainen meistä on arvokas.