Kuva: Shutterstock

Huonoja uutisia kaikille, jotka juovat yli 3 kuppia kahvia päivässä

Uusi suurtutkimus on nostanut esiin huonoja uutisia monille suomalaisille, jotka rakastavat tunnetusti kahvin juomista.

Suomalaiset ovat tunnetusti yksi maailman eniten kahvia juovista kansakunnista. Monille kuppi kahvia on oleellinen osa päivän käynnistämistä aamulla ja sitä seuraa myöhemmin kuppi jos toinenkin esimerkiksi lounaan jälkeen.

Kahvin vaikutuksista ihmisen terveyteen on kutienkin vuosien saatossa saatu kuulla monenlaisia asioita erilaisissa tutkimuksissa.

Nyt Medscape Medical News -uutispalvelu kertoo uudesta suurtutkimuksesta, jossa selvitettiin kahvin ja teen juonnin yhteyttä kognitiiviseen ikääntymiseen. Käytännössä tutkimuksessa selvitettiin sitä, miten kahvin juominen vaikuttaa ihmisen aivojen suorituskykyyn.

Jaettiin kolmeen ryhmään

Kansainvälisessä Alzheimer-tutkijoiden AAIC-konferenssissa Yhdysvalloissa esitellyssä tutkimuksessa seurattiin noin 8500 osallistujaa, joista kaikki olivat iältään yli 60-vuotiata.

kahvi
Kuva: Shutterstock

Osallistujat jaettiin kolmeen ryhmän heidän kahvin tai teen kulutuksensa mukaisesti. Runsaan kulutuksen ryhmään kuuluvat joivat vähintään neljä kuppia päivässä, kohtalaisen kulutuksen ryhmä yhdestä kolmeen kuppia ja kolmas ryhmä taas ei juonut lainkaan kahvia tai teetä.

Useamman vuoden ajalle ulottuneessa seurannassa osallistujilla teetettiin perustason mittauksen lisäksi älykkyystestejä, jotka mittaavat kykyä päätellä abstraktisti, hahmottamistaitoja sekä loogista ajattelua.

Huonoja uutisia yli kolme kuppia päivässä juoville

Tutkimuksen tulokset tuovat huonoja uutisia niille, jotka nauttivat päivittäin yli kolme kuppia kahvia.

Runsaan kulutuksen ryhmään verrattuna kohtalaisesti kuluttava ja ei lainkaan juomia kuluttavan ryhmän edustajien aivojen suorituskyky nimittäin heikkeni hitaammin.

Runsaasti juovien kohdalla aivojen suorituskyky siis laski nopeammin kuin muilla.

Hyvänä uutisena kuitenkin voitaneen ottaa se, että samassa havaittiin, että kohtuukäyttäminen näytti suojaavan ajattelukykyjen heikentymistä paremmin kuin ei lainkaan kahvin juominen.

– Voimme nähdä, että eniten kahvia käyttävien kohdalla aivojen suorituskyky laski nopeammin läpi seurannan.

Teen kohdalla sen juominen suojasi ihmisen päättelykykyä runsaammillakin annoksilla. Tärkeimpänä kaneettina tutkimuksessa todetaankin, että vanha viisaus ”kohtuus kaikessa” tuntuu pitävän siis paikkansa myös kahvin kanssa.

– Kaikessa on kyse tasapainosta, joten kohtalainen kahvin juominen on ihan okei, mutta runsasta käyttöä ei ehkä voi suositella, Advent Health -keskuksen tutkija Kelsey R. Sewell toteaa.

Lue myös:

Mielenkiintoista tietoa. Kuinka paljon sinä juot kahvia päivässä? Kerro Facebookin kommenttiosiossa ja muista jakaa tätä tietoa myös ystävillesi, joiden tiedät olevan kahvin ystäviä!