Haluatko eroon paheista: Tämä rannekoru antaa sinulle sähköiskun, kun kosket kiellettyyn herkkuun

Monet ihmiset aloittavat tammikuussa herkkulakon, jonka tarkoituksena on auttaa terveellisen elämäntavan aloittamisessa. Jatkuva herkuttelu on ongelma niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa.

Herkkulakossa olevat ihmiset luovuttavat usein aivan liian helposti. Tämän takia on keksitty rannekoru, joka auttaa selättämään riippuvuuden.

Käsikorun nimi on Pavlok ja sen tarkoituksena on auttaa käyttäjää pääsemään eroon huonoista tavoista. Kyse voi olla esimerkiksi tupakoinnista tai sokeririippuvuudesta.

Kuva: Youtube

Rannekoru toimii siten, että se tunnistaa kielletyn liikkeen ja antaa sähköiskun joka kerta, kun käyttäjä tekee jotain sääntöjen vastaista. Alkuun on tehtävä laitteelle selväksi, mistä tavasta on päästävä eroon.

Tietojen mukaan rannekoru auttaa pääsemään eroon riippuvuudesta tai huonosta tavasta. Yritys puhuu rannekorun toimivuuden puolesta, mutta on syytä pitää mielessä, että kaikki on hyvin pitkälti kiinni omasta tahdosta. Yrityksen kotisivulla kerrotaan, että rannekorun hinta on noin 142 euroa.

Kuva: Youtube

Itse haluisin ainakin kokeilla kyseistä rannekorua, mikäli se auttaisi pääsemään eroon sokeririippuvuudesta. Melkein kaikilla ihmisillä on jokin pahe tai huono tapa, josta he toivovat pääsevänsä eroon.

–Lopeta tupakointi, lopeta kynsien pureskelu, lopeta hiusten silittäminen. Pavlok on luonnollinen ratkaisu ongelmaasi, joka kommunikoi aivosi kanssa ja auttaa sinua pääsemään eroon riippuvuudestasi tai huonoista tavoistasi, kirjoittaa yrtiys kotisivullaan.

Uskaltaisitko sinä kokeilla tätä rannekorua?

Jaetaan yhdessä tätä tarinaa kaikille!