Älä heitä tätä yleistä kasvia hukkaan – se on todellinen luonnon monitoimilääke

Luonnosta on jo vuosituhansien ajan löydetty parannuskeinoja erilaisiin terveysongelmiin ja esimerkiksi ihonhoitoon.

Yksi näistä luonnon omista lääkkeistä on ruohokasveihin kuuluva ratamo. Etenkin piharatamo on Suomessakin erittäin yleinen ja löytyy useimmilta pihoilta.

Ratamo pidetään valitettavan usein rikkakasvina, mutta siitä löytyy parantavia ominaisuuksia, joten kasvia ei missään nimessä kannata heittää hukkaan.

Lue alta lisää miten ratamoa voi käyttää luonnon omana lääkekaappina.

Ratamo on todellinen luonnon monitoimilääke.

Ratamoita voi ensisijaisesti käytettää haavojen sekä ihotulehdusten, kuten aknen, hoidossa sen antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi. Sitä käytetään apuna myös finneihin, hyönteisten puremiin sekä ihottumiin.

Tämän lisäksi ratamosta voi tehdä teetä, jolloin se tuo helpotusta esimerkiksi hengitystietulehduksiin, yskään ja vatsavaivoihin.  Ratamosta uutettu tee auttaa etenkin limaiseen yskään.

Haavanhoidossa ratamo on hyvä apu. Ratamon sisältämä allantoiini tehtostaa ihosolujen muodostumista ja sen sisältämä aukubosidi-glykosidilla on bakteereja tuhoava vaikutus. (Suomen Luonto)

Ratamon lehdistä löytyvät antibakteeriset aineet estävät bakteerien kasvua haava-alueella ja tulehduksien leviämisen iholla. Ensiapuna haavanhoidossa kannattaakin kääriä puhdas ratamonlehti haavan päälle ja antaa sen vaikuttaa hetken aikaa.

Näin valmistat teetä ratamosta:

Pilko kourallinen puhtaita ratamonlehtiä noin yhteen litraan kuumaa vettä.

Anna seoksen kiehahtaa hiljalleen noin viiden minuutin ajan.

Nauti tee vaikka hunajan kera.

Onpa kätevää, että omalta kotipihaltamme löytyy näin tehokkaita rohtoja, eikä aina tarvitse rientää apteekkiin hakemaan apua. Laita tämä artikkeli jakoon myös ystävillesi!