Äidin paino alkoi pudota yhden yksinkertaisen muutoksen jälkeen – katso miltä hän näyttää 57 kiloa myöhemmin

Tammikuussa monet ihmiset alkavat jälleen pohtia kesäkuntoon pääsemistä. Joillekin kyse voi olla suuremmastakin elämäntapamuutoksesta, jonka avulla pyritään pudottamaan painoa.

Pitkät joulupyhät sekä uusivuosi kaikkine herkkuineen ja notkuvine pitopöytineen saavat monet pohtimaan alkuvuodesta omaa terveyttään uudelta kantilta.

Tärkeintä on tietenkin se, että tuntee itse olonsa hyväksi ja ainakin itselläni vuoden vaihde on aina se aika, kun yritän ottaa itseäni niskasta kiinni kuntoilun osalta.

Monien ihmisten vastaus uudenvuoden lupauksenekin on kutnoilun aloittaminen, mutta siinä pysyminen on sitten toinen tarina.

Tässä on kuitenkin esimerkki vahvasta naisesta, joka onnistui saavuttamaan tavoitteensa tekemällä vain pieniä yksinkertaisia muutoksia arkeensa.

Australialainen kolmen lapsen äiti Keely Bitt onnistui pudottamaan 14 kuukaudessa päätä huimaavat 57 kiloa painostaan. Ja hän teki sen kaiken täysin omin voiminensa ilman leikkauksia tai kalliitta dieettiohjelmia.

Kyse on mielettömän hienoista tuloksista ja nyt hän onkin päättänyt jakaa kokemuksensa kannustaakseen muita Women’s Health -lehden haastattelussa.

Hänen salaisuutensa?

Hän alkoi hitaasti, mutta varmasti muuttaa päivittäisiä syömis- ja liikkumisrutiinejaan. Hieman yli vuotta myöhemmin hän voi katsoa ylpeänä itseään peilistä muutoksen jälkeen. Keely kertoo myös voivansa paljon paremmin.

Keely aloitti matkansa epäterveellisistä elämäntavoista ja ylipainoista, mutta päätyi kovan työn jälkeen terveellisiin mittoihin ja voi paremmin kuin koskaan aiemmin.

– En aluksi lopettanut roskaruoan tai rakastamieni herkkujen syömistä. Minä yksinkertaisesti pienensin annoskokoja (esimerkiksi pieni pihvi keskikokoisen sijaan). Sitten lähdin muuttamaan ruokavaliotani askel askeleelta terveellisempään suuntaan, grillattua kanaa paneroiduin sijaan, hän kertoo.

Ja jatkaa:

– Kun aloin tottua siihen, vaihdoin limsat mehuun ja myöhemmin kivennäisveteen. Aloin käyttää ruskeaa riisiä valkoisen sijaan ja kokeilin kasvipohjaista maitoa tavallisten maitotuotteiden sijaan. Söin kotona ulkona syömisen sijasta ja nämä pienet askelittaiset muutokset auttoivat minua hitaasti muuttamaan koko elämäntapani.

Tämän jälkeen hän on jatkanut valitsemallaan polulla:

Aamiaiseksi hän syö kahdesta kananmunasta tehdyn munakkaan sekä pienen kulhon kaurapuuroa marjojen kanssa.

Lounaaksi hän syö useimmiten suuren salaatin, jossa on proteiinina tonnikalaa tai paistettua kanaa. Jos hän haluaa napostella päivän aikana, hän turvautuu proteiinipatukoihin, porkkanoihin tai luonnolliseen maapähkinävoihin.

Tyypillinen illallinen kotona taas on paistettu kala höystettynä suurella määrällä keitettyjä vihanneksia.

En tiedä olisiko tämä sellaista, mikä toimisi omalla kohdallani, mutta ainakin tämän äidin kohdalla tulokset kyllä puhuvat puolestaan. Laihdutuksessa on aina tärkeintä kuunnella omaa kehoa ja sen toimintaa. Tällaisten tarinoiden lukeminen on silti hyvin inspiroivaa. Jaa tätä, jos olet samaa mieltä!