10 yleisintä hyönteisten pistosta tai puremaa, jotka jokaisen pitäisi tuntea

Jos miettii asiaa rehellisesti, niin kaikki meistä ovat joutuneet tai tulevat jossain kohtaa elämästään kärsineen jonkin hyönteisen puremasta tai pistota. Useimmiten sitä tapahtuu kesällä.

Se on tietysti itsestään selvää, että puremia tulee enemmän lämpimällä kelillä, mutta eri ötököiden puremia voi kuitenkin olla vaikea erottaa toisistaan. Ellet sitten satu näkemään kyseistä pörriäistä itse teossa.

Jotkut tulehtuvat puremat voivat olla jopa vaarallisia, sillä ne turpoavat, vahingoittavat ihoa ja aiheuttavat todella kovaa kutinaa. Useimmat puremat ovat kuitenkin vaarattomia, vaikkakin osa hyönteisistä voi kantaa erilaisia ikäviä bakteereita tai tauteja.

Tästä johtuen onkin tärkeää, että osaamme tunnistaa, mikä hyönteinen meitä on pistänyt tai purrut. Silloin puremaa on myös helpompi lähteä hoitamaan.

Siksi keräsimmekin tähän alle pienen listan yleisimmistä puremista ja niiden aiheuttajista, jota voimme kaikki kertailla näin kesän kynnyksellä!

Herhiläinen

Herhiläisen pistos ei ole kenenkään mielestä mukavaa. Piston jälkeen alue alkaa usein punottaa ja turvota. Iho voi myös alkaa halkeilla pistokohdasta, mutta pikaista lievitystä saat viilentämällä sitä.

Jossain tapauksissa herhiläisten pistin voi aiheuttaa allergisen reaktion, joka johtuu kehomme immuunijärjestelmästä.

Jos vatsasi alkaa tuntua tunnottomalta tai kylmältä, huulesi muuttuvat sinertäväksi ja hengitys vaikeutuu, niin sinun on syytä kiirehtiä lääkärin vastaanotolle välittömästi.

Mehiläinen

Jos mehiläinen pistää sinua, niin iho piston ympärillä alkaa punoittaa ja turvota. Hetken kuluttua pistos alkaa myös kutiamaan.

Päivää piston jälkeen pistoksen turvotus voi kasvaa ja saatat tuntea kipua aaltoina eri puolilla kehoasi. Mehiläisen pistot ovat yleensä isommassa mittakaavassa katsottuna harmittomia, ellet kärsi jostain yllättävämmistä oireista.

On tärkeää muistaa poistaa pistin ihostasi, mikäli se on jäänyt kiinni siihen. Tällöin estät suuremman myrkkymäärän leviämisen kehoosi.

Paras tapa on rapsia pistin pois jollain pienellä terävällä esineellä, kuten veitsellä tai kynsillä.

Ampiainen

Ampiaiset ovat kaikista kesäisin häiriötä aiheuttavista ötököistä pahamaineisimpia. Ampiaisen pistot muistuttavat paljolti muidenkin hyönteisten pistoja. Alue muuttuu punaiseksi ja turpoaa samalla kun tunnet kovaa kipua ja järkyttävää kutinaa.

Joissain tapauksissa ampiaisen pistos voi aiheuttaa myös verenvuotoa. Toisin kuin mehiläiset, niin ampiaiset voivat pistää useita kertoja peräjälkeen. Tärkeintä on tietää se, oletko allerginen sen pistoille vai et.

Jos olet, niin pistos voi olla pahimmillaan jopa hengenvaarallinen.

Hyttynen

Useimmat ihmiset tietävät, miltä hyttysenpisto tuntuu, mutta niitäkin voi olla vaikea erottaa kesäisin muiden ötököiden puremista.

Hyttysenpistokset ovat pieniä ja punaisia pisteitä – yleensä noin pienen marjan kokoisia. Hyttyset pyrkivät imemään verta sieltä, mistä iho on ohuimmillaan, jolloin niiden on helpompi päästä siihen käsiksi.

Syödessään ne erittävät sylkeä pistokseen, joka turruttaa ihon ja tämän vuoksi pistoa saattaa olla vaikeaa havaita.

Punkit

Useimmat ihmiset, jotka ovat saaneet punkin pureman, eivät edes tiedä sen tapahtuneen.

Jos sinua on purrut punkki, niin voit odottaa löytäväsi pienen punaisen jäljen sieltä, missä se on ollut ihossasi kiinni.

Tavallisesti jälki ei ole paria senttiä suurempi halkaisijaltaan ja on hyvin tavanomaista, että jäljen keskellä on pieni punainen patti, jossa punkki on majaillut.

Kirput

Kirppujen puremia voi olla vaikea diagnosoida itse, sillä ne sekoitetaan usein erilaisiin allergisiin reaktioihin sekä hyttysenpistoihin. Toisin kuin hyttysenpistot, niin kirppujen puremat ovat kuitenkin hyvin kivuliaita ja kutisevia.

Kirput purevat useimmiten ihmisiä jalkoihin näiden nukkuessa. Ne voivat purra useita kertoja yhdeltä istumalta, minkä takia onkin yleistä, että puremia voi olla vieri vieressä useita kappaleita.

Muurahaiset

Useimmat muurahaiset eivät aiheuta ihmisille minkäänlaista uhkaa tai harmia. Tulimuurahaiset ovat kuitenkin yleinen riesa kaikkialla maailmassa ja ne ovat kuuluisia niiden kivuliaista puremista – ne voivat pahimmillaan jättää jopa arpia!

Muurahaisen myrkky pitää sisällään ainetta, joka voi aiheuttaa allergisia reaktiota ja pahimmassa tapauksessa jopa anafylaktisen reaktion. Useimmiten oireet ovat kuitenkin lieviä ja muistuttavat paljon hyttysenpistoa.

Muurahaisen purema näyttää useimmiten vaaleanpunaiselta pisteeltä, jonka ympäriltä iho on herkkä ja kutiseva. Itse pureman aikaan saatat tuntea viiltävää kipua.

Hevospaarma

Jos hevospaarma on joskus purrut sinua, niin tiedät, että sellaista et haluaisi kokea koskaan uudestaan. Pahimmissa tapauksissa paarman puremat voivat aiheuttaa verenmyrkytyksen ja tulehduksia.

Ne saattavat näyttää vain isoilta ja lihavilta kärpäsiltä, mutta nämä verenimijät voivat kuitenkin purra erittäin kivuliaasti jättäen taakseen ison jäljen, joka turpoaa.

Pese puremaa kylmällä vedellä ja pidä siinä jäätä helpottaaksesi kipua.

Täi

Jos huomaat pieniä punaisia pilkkuja, jotka muistuttavat hyttysenpistoja missä tahansa alueella, jossa kasvaa karvoja – esimerkiksi päässä, niskassa, kaulassa tai korvien takana – se voi tarkoittaa, että sinulla on täitä.

Täiden yleisin oire on pään kutiaminen ja se johtuu niiden puremista. Varmistuaksesi tilanteesta, voit kammata pääsi täikammalla ja katsoa, mitä sieltä todellisuudessa löytyy. Täit ovat normaalisti vain 1-3 milliä pitkiä.

Lutikka

Luteiden ja lutikoiden puremat ovat sellaisia, joita kukaan ei haluaisi kokea.

Luteiden puremat muistuttavat paljon hyttysiä, mutta ne seuraavat yleensä erilaisia siksakki kuvioita, joissa on useita puremia peräjälkeen. Yleisimmät oireet ovat turvotus, punaisuus, kipu ja joissain tapauksissa mädän erittäminen.

Et voi valitettavasti päästä eroon luteista itseksesi, vaikka puremat katoaisivatkin. Ota yhteyttä tuholaistorjujaan, joka auttaa sinua ongelman kanssa.

Pidä mielessä, että ystäväsi Facebookissa saattavat tarvita tätä tietoa, sillä monet eivät aina osaa erottaa eri puremia toisistaan. Älä siis unohda JAKAA tätä eteenpäin suojellaksesi kaikkia lähimmäisiäsi tänä kesänä!