10 varoitusmerkkiä, jotka paljastavat kehosi kärsivän liiallisesta stressistä

Jokainen voi tuntea olonsa yllättäen välillä hieman tavallista heikommaksi.

Mutta jos kyse on sellaisesta tunteesta, joka jatkuu pidemmän aikaa, tulisi sinun ottaa sen oireet vakavasti.

Voisiko kyseessä olla kohdallasi stressi? Vuodesta 2010 lähtien jatkuvasta väsymyksestä kärsivien määrä on kuusinkertaistunut. Loppuun palaneet ovat entistä nuorempia ja joka neljäs siitä kärsivä palaa loppuun vielä uudestaan myöhemmin.

Tässä on kuitenkin tarjolla muutamia helppoja kehon varoitusmerkkiä siitä, että kärsit liiallisesta stressistä:

 

1. Iho-ongelmat

Psoriasis, akne sekä muut iho-ongelmat voivat johtua suoraan stressistä. Tutkimuksen mukaan korkealla stressitasolla oli selkeä yhteys kasvaviin iho-ongelmiin.

Myös hiirillä tehty tutkimus toi saman tuloksen. Eläimet, jotka olivat stressaantuneempia, kärsivät useista erilaisista ihosairauksista.

2. Painon muutokset

Stressaavat tilanteet lisäävät kortisolin eritystä kehossamme, kertoo lääkärilehti.

Kortisoli tasapainottaa ruuansulatuksemme toimintaa ja säätelee veren sokeritasoja. Jos sitä on liikaa kehossa, niin ihminen syö enemmän ja keho tuottaa vähemmän testosteronia. Tämän takia keho kuluttaa vähemmän kaloreita ja painosi voi nousta

Joskus stressi ja ahdistus voivat myös johtaa painonputoamiseen

Tämä johtuu kehossa olevasta korkeasta adrenaliinipitoisuudesta, joka kiihdyttää ruuansulatuksemme toimintaa, mutta hidastaa rasvojen prosessointia.

 

 

3. Sinun on kylmä

Tiesitkö, että stressi voi saada sinut tuntemaan kylmyyttä? Yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan vähemmän stressaavat ihmiset kärsivät vähemmän myös kylmyydestä. Tästä samasta syystä paljon stressaavat ihmiset voivat tulla useammin kipeiksi.

 

4. Vatsavaivoja

On olemassa tieteellisiä perusteluja sille, että stressillä on negatiivisia vaikutuksia vatsamme toimintaan. Vatsakipujen tunteminen voi usein olla ensimmäinen merkki edessä olevasta burnoutista.

Tutkija Aleksander Perskin mukaan krooninen stressi voi muuttaa vatsaamme niin, että ruokatorvemme muuttuu herkemmäksi ja se voi kehittää allergioita.

 

5. Keskittymisvaikeudet

Stressaantuneiden ihmisten on vaikeampaa keskittyä yksittäisiin tehtäviin. Jos huomaat, että sinun on vaikea keskittyä johonkin yksinkertaiseenkin asiaan, voi olla aika ottaa pieni paussi ja hidastaa työtahtiasi.

6. Hiusten lähtö

Tutkimusten mukaan stressi voi todella tehdä sinusta jopa kokonaan kaljun.

Jos olet yllättäen havainnut hiustenlähtöä, voi takana hyvinkin olla liiallinen stressi!

7. Päänsärky

Päänsärky voi johtua monista syistä; huonot yöunet, korkea tai matala verenpaine, flunssa, niskan kivut sekä monet muut tekijät.

Mutta joskus päänsärkykin voi olla suoraan peräisin vain stressistä.

Särkylääkkeet voivat auttaa päänsärkyyn, mutta jos ongelma jatkuu, etkä käy lääkärissä, voivat vaivasi vain pahentua ajan myötä.

 

8. Seksuaalivietti kateissa

Henkisesti täysin lopussa oleva ihminen ei yleensä jaksa edes ajatella seksiä.

Tämänkin taustalla on tutkijoiden mukaan usein stressi. Joten jos makuuhuoneessa ei ole hetkeen tapahtunut mitään, älä ole ainakaan vihainen tai huolissasi – sillä se ei auta tilannetta.

Jos syy on stressi, kannattaa vain rentoutua ja yrittää päästä ongelman yli.

 

9. Univaikeudet

Stressaavat tilanteet voivat pahimmillaan aiheuttaa todella vaikeita uniongelmia.

Saatat kärsiä unettomuudesta, jos olet ollut stressaantunut jo pidemmän aikaa. Tuolloin koko hermojärjestelmäsi käy ylikierroksilla ja kehon on vaikea päästä lepotilaan.

Kyse on ikävästä tilanteesta, sillä ilman kunnon yöunia voivat kaikki muut arkiset askareet tuntua entistä vaikeammalta.

 

10. Sydänsairaudet

Sydämemme joutuvat kestämään paljon asioita elämämme aikana. Mitä et ehkä tiennyt, on se, että stressillä on todella huono vaikutus sydämeesi. Tutkimusten mukaan stressi voi muuttaa sydämesi tahtia.

Jos uskot, että yllä olevat oireet osuvat kohdallesi, niin ota tämä varoitus tosissasi! Rentoudu ja rauhoitu nyt lomien aikana ja muista, että Joulu on yhdessä olon ja ilon juhlaa, josta ei tarvitse turhia stressata.

Muista aina käydä ensimmäiseksi lääkärissä, mikäli epäilet terveytesi olevan uhattuna. Itsediagnoosien tekeminen ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan.

Ole hyvä ja jaa tätä ystävillesi, jotta kaikki saisivat tietää nämä salakavalat oireet, jotka voivat paljastaa kehosi olevan loppuun palamisen äärellä.