kosinta

Äiti sai vauvansa syliin ensimmäistä kertaa – murtuu kyyneliin nähtyään, mitä lapsen isä on tehnyt

Oman lapsen syntymä on elämän koskettavimpia hetkiä. Triston Lowery oli onnensa kukkuloilla saatuaan terveen tyttövauvan. Michael Miles oli suunnitellut ikimuistoisen ...

Pariskunta adoptoi suloisen kissanpennun – omistaja yllättyi suuresti löydettyään kaulapantaan kiinnitetyn viestin

Jared oli päättänyt kosia naisystäväänsä eläinkodissa. Mies oli kertonut suunnitelmastaan eläinkodin työntekijöille, jotta he voisivat auttaa häntä yllätyksen kanssa. He ...

Naisen isä kuoli vuonna 2007 – 9 vuotta myöhemmin kaikki yllättyvät nähtyään, kuka polvistuu hänen hautansa eteen

Matthew ja Kristina asuvat Kaliforniassa Yhdysvalloissa ja he ovat olleet yhdessä vuodesta 2011 lähtien. Vuoden 2016 alussa Matthew kuitenkin tunsi, ...

Nainen avaa mystisen paketin — hän katsoo oikealle ja tekee odottamattoman löydön

29. päivä kesäkuuta oli erikoinen päivä Karalle. Hänen syntymäpäiväänsä oltiin aina vietetty ja viimeiset vuodet Kara oli viettänyt Dylanin kanssa.  He ...

Äitiä pyydetään riisumaan vauvansa vaatteet – nostaessaan paitaa hän ymmärtää miksi

Perheenjäsenet ja ystävät kokoontuivat juhlistamaan pienen Zyaire-pojan syntymää. Naae oli iloisesti yllättynyt jo pelkästään juhlista, eikä osannut arvata, että vieraat ...