Tämä japanilainen resepti villitsee nyt internetissä – nähtyäni mitä hän laittaa taikinaan ymmärrän syyn

Tarvitset:

Toimi näin:

1. Sekoita maito ja kuivahiiva

2. Ota esiin erillinen kulho. Kaada sinne ensin jauhot sekä sokeri ja lisää sitten joukkoon maidon ja hiivan seos. Kun taikina alkaa muuttua kiinteäksi, kaada joukkoon suola.

3. Vaivaa taikina. Jos se tuntuu vaivalloiselta, voit peittää kulhon kelmulla ja antaa sen kohota vielä rauhassa ensin 20 minuutin ajan, jonka jälkeen taikinan työstämisen pitäisi olla helpompaa.

4. Vaivaa taikinaa reippaasti 5 minuutin ajan. Levitä se sitten tasaiseksi möykyksi ja voitele sen pinta voilla – mutta pidä huoli siitä, voi on pehmeä ja sitä on sellainen kerros, että sen levittäminen on helppoa.

5. Taittele taikina niin, että voi jää sen sisälle. Ole tarkkana tässä, sillä se on tärkeää reseptin onnistumisen kannalta.

6. Aseta sitten voinen taikinapallo kulhoon, jonka olet myös voidellut. Peittele kulho kelmulla ja anna taikinan kohota rauhassa 2 tunnin ajan.

7. Levitä hieman jauhoa työtasollesi. Jaa sitten taikina osiin ja pyörittele se pieniksi palloiksi. Näitä pitäisi syntyä noin 12 kappaletta.

8. Aseta pallot leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan – muista jättää niiden väliin hieman tilaa. Peitä sitten vuoka kelmulla ja anna sen levätä noin 30 minuuttia.

9. Ripottele sitten hieman maissitärkkelystä pallojen pinnalle. Laita vuoka uuniin ja paista niitä 180 asteessa noin 18-20 minuutin ajan.

10. Anna herkkujen jäähtyä reilut 10 minuuttia ja käy käsiksi! Tästä kuohkeampia ja herkullisempia leivonnaisia on vaikea löytää!

Tästä voit katsoa vielä tarkemman valmistusohjeen videolta reseptin kera:

Exit mobile version