Suklainen peltikeksi valmistuu käden käänteessä – pinnalta rapea ja sisältä taivaallisen sitkeä

Suklaahippukeksit ovat pinnalta rapean rouskuvia, mutta sisältä taivaallisen sitkeitä.

suklaahippukeksit
Kuva: Shutterstock

Siitä ei pääse yli eikä ympäri – itsetehdyt keksit vain maistuvat paremmalta, kuin kaupasta ostetut.

Yksittäisten keksien pyörittely on kuitenkin aikaavievää. Tässä reseptissä avuksi otetaankin pelti.

Lue myös:

Keksitaikina valmistetaan vatkaamalla huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, jonka jälkeen joukkoon lisätään kananmunat. Lopuksi taikinaan sekoitetaan suklaahiput ja kuivat aineet.

Keksitaikina levitetään tasaisesti leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 15-20. Paistoaika riippuu siitä, pidätkö enemmän pehmeistä vai rapsakoista kekseistä.

Tarkkaile kuitenkin, ettei keksilevy pääse kärähtämään.

Kun keksilevy on paistunut, leikkaa se heti isolle veitsellä. Tästä reseptistä syntyy noin 64 palaa.

Suklaahippukeksit

Tarvitset

  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria
  • 2 dl fariinisokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa (M-koko)
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ½ tl suolaa
  • 1 ps (100 g) suklaahippuja

Pinnalle

  • 1 ps (100 g) suklaahippuja

TYÖVAIHEET

  1. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten. Sekoita joukkoon suklaahiput.
  2. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää ne taikinaan.
  3. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille tasaiseksi kerrokseksi.
  4. Paista 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Leikkaa levy heti isolla veitsellä 64 tasakokoiseen palaan. Anna jäähtyä.

Vinkki! Näin saat tasapaloja: leikkaa pellillinen isolla veitsellä ensin puoliksi, sitten palat taas puoliksi ja niin edelleen. Saat pellillisestä 64 minikeksiä.