Laskiaspullia Dumletäytteellä – herkku, joka saa vieraasi vaatimaan lisää välittömästi!

Vaikka jouluun onkin vielä yhä melkein 10 viikkoa, niin kaupat alkavat jo pikkuhiljaa täyttyä kaikesta siihen liittyvästä tilpehööristä sekä tuotteista.

Aiemmin minua ärsytti, että joulua alettiin jo hössöttää lokakuussa, mutta nykyisin se saa minut vain onnelliseksi.

Joulu on ehdottomasti yksi lempijuhlapyhistäni. Saat viettää paljon aikaa perheesi parissa, valmistaa jouluruokaa kotona ja tietenkin syödä paljon erilaisia jouluherkkuja. Kinkut ja laatikot maistuvat varmasti monille, mutta minua ovat aina kiehtoneet eniten kaikki makeat herkut.

Jotkut leivonnaiset ovat klassikoita, joita teen joka vuosi. Kuten esimerkiksi pipareita. On kuitenkin aina mukavaa haastaa itseään aika ajoin ja kokeilla jotain uutta tarjottavaa vieraille juhlan kunniaksi.

Yksi viime vuosina kulttisuosioon kotonani nousseista herkuista joulun ja talven aikana ovat olleet laskiaispullat Dumletäytteellä.

Niitä on todella helppoa valmistaa ja nämä pullat ovat taattu hitti niin aikuisten kuin lastenkin keskuudessa. Niiden valmistaminenkin on erittäin helppoa, mikäli olet koskaan tehnyt mitään pullia kotona itseksesi.

Vaihtoehtoisesti voit myös valmistaa pelkän täytteen ja käyttää tähän esimerkiksi pakastealtaasta löytyviä pullia – mahdollisuudet ovat rajattomat. Varmaa on kuitenkin se, että tämä makuyhdistelmä on hitti kaikkien keskuudessa!

Tarvitset:

  • 3dl kermaa
  • 10 Dumlea
  • 50g hiivaa
  • 200g voita
  • 5dl maitoa
  • 1g sahramia
  • 2dl sokeria
  • 14dl jauhoja
  • 1 kananmunan
  • Raesokeria
Wikimedia Commons

Näin valmistat tämän herkun

1. Lämmitä kerma ja lisää joukkoon Dumlet. Anna suklaapalojen sulaa sekoittaen samalla koko ajan ja aseta sen jälkeen kattila viilentymään vähintään kolmeksi tunniksi jääkaappiin.

Huom. Dumlen ja kerman seos ei saa kiehua lämmityksen aikana!

2. Kaada hiiva omaan kulhoon.

3. Sulata voi ja kaada sekaan maito. Lämmitä seos sitten noin 37 asteeseen, eli kädenlämpöiseksi..

4. Sekoita joukkoon sahramia ja vispaa.

5. Lisää jauhoja hiljaksiin sekoittaen, kunnes saat aikaan sopivan koostumuksen omaavan taikinan.

6. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 60 minuutin ajan.

7. Vaivaa taikinaa huolellisesti ja pyöräytä siitä sen jälkeen sopivan kokoisia palloja.

Facebook

8. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

9. Paista pullia uunissa leivinpaperilla noin 30 minuutin ajan.

10. Sudi pullat kananmunalla ja lisää päälle raesokeria.

11. Paista pullia vielä 10 minuuttia lisää.

12. Sekoita dumleseoksesi uudestaan vispaamalla.

13. Leikkaa pullat halki keskeltä ja täytä ne valmistamallasi herkulla.

Nauti herkuistasi!

Tästä voit katsoa vielä video ohjeistuksen siitä, kuinka koko prosessi siis toimii:

Lussesemlor

Det ser ut som vanliga lussebullar, men titta nu vad hon fyller dem med…Tagga någon som borde bjuda dig på fika 😍 🎄 ☕️

Posted by Matbibeln on Wednesday, December 13, 2017

Jaa tätä herkullista reseptiä kaikille ystävillesi, jotta hekin pääsevät kokeilemaan sitä!