Herkullisia uutisia suklaanystäville: Fazer julkisti uuden suklaalevyn – tässä tulee Dumle-suklaa!

Suklaa on monien ihmisten mielestä herkullisimpiin lukeutuva herkku ja olen itse yksi heistä, jotka vannovat sen nimeen. Mikään ei ole parempaa kuin pala herkullista suklaata pitkän päivän päätteeksi tai esimerkiksi kahvikupposen kyljessä.

Omiin suosikkeihini lukeutuvat ihan tavallinen maitosuklaa, mutta myös erikoisemmat yhdistelmät voivat usein toimia. Siksi olikin mielenkiintoista nähdä keskiviikkona Fazerin päivitys sosiaaliseen mediaan, kun se julkisti uuden herkullisen kuuloisen suklaalevyn!

Makeis- ja suklaayhtiö Fazer ilmoitti keskiviikkona sosiaalisessa mediassa uudesta suklaalevystä, jota jaetaan aluksi uuden kahvilan ensimmäisille asiakkaille maistettavaksi.

Yhtiö on aiemmin tehnyt erilaisia kokeiluja ja luonut herkullisia yhdistelmiä, joista monet ovat nousseet suosioon, mutta joukossa on myös ollut kokeiluja, jotka eivät ole jääneet pidemmäksi ajaksi tuotantoon.

Tällä kertaa suomalainen suklaayhtiö päätti yhdistää kaksi rakastettua makua: Fazerin sinisen ja Dumle-toffeen.

Sosiaalisessa mediassa jakamansa kuvan mukaan Dumle-uutuuksia jaetaan sadalle ensimmäiselle asiakkaalle Fazer Café Töölön avajaisissa torstaiaamuna. Näiden kahden herkun yhdistäminen kuulostaa kieltämättä siltä, että nyt Fazerilla voi hyvinkin olla käsissään seuraava hitti!

Aiemmin julkaistu Fazerin Sininen Tyrkisk Peber oli monien mielestä myös herkullinen yhdistelmä, joten ehkäpä tässä olisi seuraava vastaava herkku.

 

Kuulostaa kyllä herkulliselta! Jaa tätä kaikille suklaanystäville, joiden uskot haluavan päästä maistamaan tätä herkkua!