Tutkimus: Yhdessä kännäävät pariskunnat pysyvät yhdessä pidempään

Kaikki alkoholia juoneet tietävät, miten se rentouttaa mieltä ja tunnelmaa, mutta nyt uuden tutkimuksen mukaan, se voi jopa pelastaa parisuhteesi.

Journals of Gerontology: Psychology Sciences, julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että pariskunnat, jotka nauttivat alkoholia yhdessä, myös pysyivät kauemmin yhdessä.

Reutersin raportin mukaan tutkimuksessa tutkittiin lähes 3000 pariskunnan käyttäytymistä. Pariskunnat olivat olleet yhdessä keskimäärin 33 vuotta.

Tutkimuksessa selvisi, että he jotka nauttivat alkoholista yhdessä olivat tyytyväisempiä liittoonsa, kuin ne joissa vain toinen puoliso joi.

Tämä selittyy ehkä sillä, että parit jotka viettävät vapaa-aikaa yhdessä ovat tyytyväisempiä yhteiseloonsa.

Selvisi myös, että jos vain toinen puolisoista joi, oli liitto riskialttiimpi erilaisille ongelmille. Tämä toteutui etenkin silloin, jos nainen joi ja mies oli selvinpäin.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että myös liitot, joissa kumpikaan ei juonut olivat yhtä onnistuneita.

Vaikka tämän tutkimuksen voikin ottaa suurimmaksi osaksi huumorilla, emme kuitenkaan kehoita ketään aloittamaan juomista tämän tutkimuksen perusteella. Suosittelemme kuitenkin yhteistä ajanviettoa puolison kanssa. 

Jaa tämä juttu muillekin!

Lähde: Delish