Postimies löytää joulupukille osoitetun kirjeen – tekee kaikkensa löytääkseen sen kirjoittaneen pojan

Joskus tapahtuu asioita, jotka saavat ihmisen uskomaan kohtaloon. Esimerkiksi polkujen kohtaaminen vieraan ihmisen kanssa, joka myöhemmin tulee merkitsemään sinulle valtavasti.

Tässä on esimerkki sellaisesta tapahtumasta.

Eric Barragan toimii postityöntekijänä eräässä postitoimistossa Yhdysvalloissa.

Ihmiset lähettävät paljon postikortteja ja kirjeitäkin ilman kirjekuoria, joten houkutus lukea ne on joskus suuri.

Juuri näin kävi, mun Eric huomasi lapsen käsialalla kirjoitetun kirjeen. Eric huomasi heti, että se oli joulupukille osoitettu toivelista.

Vastasi lapsen toivelistaan

Listalla oli joitain asioita, mitä jokainen lapsi voisi toivoa.

Siellä oli kuitenkin myös jotain, mikä saa aikuiset pysähtymään ja pohtimaan, mikä on tärkeää.

Hän kirjoitti kirjeeseen toivovansa paitoja, Minecraft-hahmoja, Hot Wheelsin, videopelin nimeltä ”Five Nights at Freddy’s”, lompakon ja Gamestop-lahjakortin.

Kuvan lähde: YOUTUBE SCREENSHOT – CBS LOS ANGELES

Kaksi muuta asiaa olivat kuitenkin ainutlaatuisia lapsen toiveissa.

Aineellisia esineitä on suhteellisen helppo hankkia, kunhan on rahaa ostaa niitä. Mutta pojan neljäs kohta sanoi ”Rauhaa ja iloa maan päälle” ja seitsemäs kohta oli ”Vain saada rakkautta”. 

”Useimmat lapset eivät pyydä niitä asioita”

Eric Barragan oli yhtä hämmästynyt kuin vaikuttunut.

– Useimmat lapset eivät pyydä niitä asioita, ja ajattelin, että se oli aika erikoista, Eric Barragan kertoi CBS 2:lle.

Kirje jäi Ericin mieleen.

Barragan ajatteli, että tämä oli huolehtiva lapsi, joka ansaitsi kaiken listalta.

Eric meni ja osti uusia paitoja, pojan haluaman pelin ja 15 dollarin lahjakortin. Barragan osti myös muut listalla olevat tavarat siinä toivossa, että saisi pojan innostumaan ennen joulua. 

Mutta matkassa oli mutka. Hän ei tiennyt kuka kirjeen lähettäjä oli tai missä hän asui. 

Teki kaikkensa löytääkseen pojan

Hän kääntyi sosiaalisen median puoleen löytääkseen pojan.

Kirjeessä oli pojan nimi, ja tämä oli vihje, jonka pojan perheenjäsen tunnisti.

He saivat Barraganin yhteyden Julian Huey -nimiseen poikaan. Aavistamaton Julianin leuka loksahti kirjaimellisesti auki, kun hyväsydäminen postinkantaja ilmestyi kaikki toivelistan lahjat mukanaan. 

Kuvan lähde: YOUTUBE SCREENSHOT – CBS LOS ANGELES

Julianin perhe oli hämmästynyt ystävällisestä eleestä. Hänen äitinsä Michele Huey selitti, että heidän kaltaiselleen suurelle perheelle ajat olivat olleet taloudellisesti vaikeita, minkä jälkeen postimiehen ele sai kyyneleet silmiin. 

Kylmät väreet tuli tätä lukiessa! Maailmassa pitäisi olla enemmän Ericin ja Julianin kaltaisia ihmisiä.