Poika sai avata toivomansa joululahjan etukäteen – yritä olla itkemättä, kun näet hänen reaktionsa

Lapsena meillä kaikilla oli aina jokin yksi asia, jota toivoimme joka joulu enemmän kuin muita lahjoja. Tuo ”asia” saattoi olla lähes mitä vain, mutta varmaa oli kuitenkin se, että odotimme ja toivoimme sen saamista enemmän kuin kuuta nousevaa.

Pienille lapsille joulun tärkein asia voi usein olla juuri nuo ”asiat” sekä lahjat. Toivottujen lahjojen saaminen voi olla kaikki kaikessa pienelle ihmiselle. Ja juuri tuon takia olinkin niin liikuttunut, kun näin tämän videon, joka hiljattain jaettiin sosiaalisessa mediassa.

Video tästä nuoresta Xander-nimisestä pojasta avaamassa valtavaa joululahjaa on noussut nopeasti suureksi hitiksi ympäri maailman ja se on ihan ymmärrettävää, kun otetaan huomioon se, että joulu on jälleen lähestymässä.

Tämän videon leviämisen sekä suosion taustalla on kuitenkin se, mitä tuo ”paketti” pitää sisällään. Toisin kuin hyvin monet muut lapset, niin Xander oli toivonut vain yhtä asiaa lahjaksi tuona jouluna – hän halusi isänsä tulevan kotiin.

Pojan isä työskenteli armeijan leivissä ja oli ollut jo pidemmän aikaa ulkomaankomennuksella.

Twitter/JayRayy7

Tässä kohtaa olet jo saattanut arvata, mitä tuossa valtavassa paketissa siis oli. Pieni Xander ei kuitenkaan osannut laskea tilannetta aivan heti yhteen.

Kun hänelle kerrottiin, että hän saisi avata yhden lahjan etukäteen ennen joulua, hänellä ei ollut vielä aavistustakaan siitä, mitä tuo lahja pitäisi sisällään.

Katso pojan uskomaton reaktio tämän avatessa pakettia alla olevasta videosta:

Eikö tämä olekin juuri se, mistä joulussa todella on pohjimmiltaan kyse? Perhe on tärkeämpää ja arvokkaampi asia, kuin mitkään lahjat. Jaa tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!