Pariskunnan toisella osapuolella on harvinainen ja vakava sairaus – joutuvat vakuuttelemaan rakkauttaan muille

Jos jokin asia on varmaa, niin se, että jokainen ihminen ansaitsee rakkautta riippumatta siitä, mistä he ovat kotoisin, mitkä heidän lähtökohtansa ovat, miltä he näyttävät tai kuka heidän rakkautensa kohde on.

Eläminen tässä maailmassa ei ole aina helppoa, varsinkaan, jos sinussa on jotain massasta poikkeavaa.

Ihmiset voivat olla hyvinkin töykeitä ja epäkunnioittavia erilaisuutta kohtaan ja se on todella sääli.

Onneksi on kuitenkin niitäkin, jotka näkevät kaikissa jotain hyvää ja arvostavat toisten erilaisuutta.

Shane Burcawlla oli onni tavata yksi tällainen ihminen.

Yhdysvaltalainen Shane on ollut pyörätuolissa 2-vuotiaasta saakka selkärangan surkastumisen vuoksi.

Selkärangan lihasatrofia (SMA) on geneettinen sairaus, joka on vakava, harvinainen ja etenevä lihassairaus, jota esiintyy kaikilla sukupuolilla. Tauti johtuu sarvesolujen katoamisesta. Tämä johtaa lihasten surkastumiseen. Kongitiivinen toiminta on yleensä normaalia.

Shanella on hyvin suosittu Instagram-tili, jolla on jo yli 370 000 seuraajaa. Hän jakaa siellä ahkerasti kuvia elämästään.

Rakastui ja meni naimisiin

Shane on esiintynyt myös dokumentissa, joka muutti hänen elämänsä.

Eräs dokumentin katsojista oli nimittäin Hannah Aylward. Kun hän oli nähnyt dokumentin, hän päätti ottaa yhteyttää Shaneen sähköpostitse.

Ei kestänyt kauaakaan, kun he tapasivat ja alkoivat viettää tiiviisti aikaa keskenään. Ennen kuin he huomasivatkaan, olivat he rakastuneet ja vuonna 2020 pari meni naimisiin.

Pariskunta on kuitenkin kohdannut paljon ennakkoluuloja. Ihmisten on joskus hyvin vaikea ymmärtää, että he ovat aviopari.

Hannahia erehdytään usein luulemaan Shanen omaishoitajaksi. Lopulta Shane kirjoitti tästä jopa kirjan.

Kirjan vapaa suomennos on ”Tuntemattomat luulevat tyttöystävääni omaishoitajakseni”

800 000 tilaajaa YouTubessa

Pariskunta on perustanut yhdessä YouTube-kanavan nimeltä Squirmy ja Grubs. Kanavalla on noin 800 000 seuraajaa. Kanavalla he haluavat näyttää maailmalle, millaista on olla parisuhteessa, jossa yksi osapuolista on vammainen.

Pariskunta pyrkii normalisoimaan heidän suhteensa ja kertomaan mahdollisimman avoimesti suhteestaan.

Meidän kaikkien on muistettava, että rakkaus voi syntyä kenen tahansa välillä, eikä kenelläkään ole oikeutta puuttua toisen rakkauteen.

Shane ja Hannah ovat upea pari! Toivon, että he elävät pitkän ja onnellisen elämän yhdessä. Jätä omat terveisesi heille Facebook-artikkelin alle.