Nainen soitti väärään numeroon vahingossa vuosien ajan – syntyi ystävyys, joka on kestänyt jo 20 vuotta

Kaksi tuntematonta solmi yllättävän ystävyyden, kun floridalainen nainen valitsi vahingossa rhode islandilaisen miehen numeron.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Mike Moffitt oli Floridassa kiitospäivänä ja päätti yllättää Gladys Hankersonin, naisen, joka soitti hänen numeroonsa vahingossa kaksi vuosikymmentä aiemmin.

Kaksi vuosikymmentä sitten Gladys soitti perheenjäsenelleen, tai niin hän ainakin luuli. Hän valitsi jatkuvasti numeron 401, eikä 410.

Moni ihminen olisi jättänyt vastaamatta tuntemattomaan numeroon, mutta Mike vastasi.

Isäni kasvatti minut siten, että vastaat aina puhelimeesi. Et koskaan voi tietää kuka siellä on, hän sanoi.

– ”Voi kultaseni, minulla on väärä numero”, Gladys sanoi, ja katkaisi puhelun todella nopeasti. Hän teki sen pari kertaa sinä päivänä sekä seuraavalla viikolla ja seuraavassa kuussa, Mike muisteli.

Screenshot

Joka kerta Mike vastasi puhelimeen.

Lopulta Mike sai Gladysin pysymään linjoilla yli muutaman sekunnin ajan, ennen kuin tämä katkaisi puhelun ja näin Mike oppi Gladysin tarinan.

– Sanoin hänelle, että olen pahoillani, ja että yritin soittaa siskolleni. Mike esitteli itsensä. Minä kerroin, että oma poikani on kuollut ja hän pahoitteli kovasti. Hän puhui minulle niin mukavasti. Sen jälkeen tallensin hänen numeronsa ja soittelin hänelle aina, Gladys kertoi.

Screenshot

He jatkoivat keskustelua, ja heidän keskustelunsa nostivat kovasti Gladysin mielialaa. Hän oli vastikään eronnut ja menettänyt poikansa.

– Olin silloin masentunut. Mike tunsi myötätuntoa ja nosti minut ylös, hän oli todella mukava.

Vieraili Gladysin luona

Joten tämän vuoden kiitospäivänä, kun Mike ja hänen perheensä vierailivat Floridassa, hän tiesi, että hänen piti käydä Gladysin luona.

– Kävelin hänen ovelleen ja kerroin olevani Mike Rhode Islandilta. Hän vain nosti kätensä ilmaan ja alkoi taivastelemaan, Mike kertoi.

Aikaisemmista tuntemattomista on nyt tullut ystäviä, ja kaikki alkoi siitä, että Gladys valitsi puhelinnumeron väärin.

– Jos maailmassa olisi enemmän Miken kaltaisia ihmisiä, maailma olisi parempi paikka, Gladys sanoi.

Taisi mennä roska taas silmään. Niin ihana kohtaaminen! Ja Gladys on samaa mieltä – maailma olisi paljon parempi paikka, jos ihmiset alkaisivat kuuntelemaan toisiaan paremmin.