Nainen huomasi pelottavan yksityiskohdan tytön lentolipussa, tajusi jonkin olevan vialla ja soitti poliisit

Denice Miracle työskenteli lähtöselvityksessä eräällä lentokentällä USA:ssa. Eräänä päivänä kaksi nuorta tyttöä tuli hänen tiskilleen tekemään lähtöselvitystä.

Hän otti heidän lippunsa, mutta kun tytöt kertoivat lentävänsä kahdestaan, ilman huoltajaa, hän alkoi ihmetellä.

Denice katsoi tarkemmin lippuja koneeltaan, ja teki pelottavan huomion. Hän tajusi, että joutuisi tekemään jotain, mikä saattaisi pelastaa henkiä.

Me kaikki voisimme olla tarkkaavaisempia, kun olemme yhteydessä muihin ihmisiin. Koskaan ei tiedä, tarvitseeko toinen apua. Pienikin palvelus tai huomaavaisuuden ele voi pelastaa toisen ihmisen päivän.

Se mitä lentokentällä työskennellyt Denice teki, saattoi hyvinkin pelastaa kahden ihmisen hengen.

Kuva: Youtube/CBS

Tapasi kaksi tyttöä

Denice työskenteli lähtöselvityksessä yhdysvaltalaisella lentoasemalla. Hän tapasi päivittäin tuhansia ihmisiä, jotka olivat lähdössä matkalle, ja suurimmalla osalla ei ollut mitään ongelmia saada laukkujaan ruumaan ja selvittää itsensä lennolle.

Mutta eräs aivan tavallisesti alkanut päivä muuttui nopeasti joksikin aivan muuksi.

Kuva: Youtube/CBS

Kaksi tyttöä, 15- ja 17-vuotiaat, tulivat Denicen tiskille. He antoivat lippunsa, mutta Denice huomasi jotain erikoista.

Tytöillä ei ollut mukanaan ollenkaan matkatavaroita, ei henkilöllisyystodistuksia, eivätkä he matkustaneet kenenkään aikuisten kanssa. Denice päätti tarkastaa heidän lippunsa vielä kerran tietokoneelta, varmistaakseen, että kaikki oli kunnossa. Mutta kaikki ei ollut.

– Heillä oli mukanaan vain pienet laukut, ja he vaikuttivat siltä, kuin olisivat karanneet kotoa. He katselivat toisiaan pelokkaina ja levottomina. Minulle tuli tunne, että jokin oli huonosti, Denice kertoo Foxille.

Kuva: Youtube/CBS

Soitti poliisit

Denice näki, että liput oli ostettu internetistä, mutta ostaja ei ollut kumpikaan tytöistä. Lisäksi ne olivat kalliit bisnesluokan liput.

Hän tunsi olonsa levottomaksi, ja oli varma, että kaikki ei ollut hyvin. Denice päätti soittaa poliisit paikalle lähtöselvitystiskilleen. Silloin hän sai kuulla järkyttävät totuuden tytöistä.

Kuva: Youtube/CBS

Tyttöihin oli ottanut yhteyttä henkilö, joka lupasi heille töitä toisessa kaupungissa. Heille sanottiin, että luvassa olisi mallintöitä ja musiikkivideoiden kuvauksia. Tyttöjen vanhemmat eivät tienneet asiasta mitään. Heille oli ostettu vain menoliput, mikä niin ikään herätti Denicen huomion.

Poliisipäällikkö Todd Sanderson, joka johti tapauksen tutkintaa, kertoo, että tyttöjen elämät olisivat luultavasti muuttuneet huomattavasti – mutta ainoastaan pahempaan suuntaan.

– Ymmärtääkseni he olisivat lentäneet New Yorkiin, ja joutuneet ihmiskaupan uhreiksi. He ajattelivat, että heille ei tapahtuisi mitään, mutta kerroin, että heillä ei luultavasti olisi ollut vaihtoehtoja, Sanderson kertoo Foxille.

Kuva: Youtube/CBS

Ylistetään sankarina: ”Niin rohkeaa”

Tyttöihin yhteyttä ottanut mies on poistanut kaikki tietonsa Facebookisa, eikä poliisi ole vielä saanut häneen yhteyttä. Denicea pidetään nyt sankarina – joka luultavasti pelasti tyttöjen hengen.

– Olen ylpeä Denicestä, ja siitä, miten hän reagoi tilanteeseen ja pelasti nämä lapset. Hän on esikuva, ja osoittaa, miten tärkeää työtä hän ja kollegansa tekevät joka päivä. Hän on todellinen ammattilainen, jolla on iso sydän, Denicen pomo Aleka Turner sanoi tiedotteessa The Independent -lehden mukaan.

Denice aavisti, että kaikki ei ollut hyvin, ja toimi vaistonsa mukaan. Me kaikki voimme oppia hänestä. Jos panostamme kohtaamisiin muiden ihmisten kanssa, ja olemme tarkkaavaisia, saatamme jopa pelastaa jonkun hengen.

Jaa artikkeli, jos olet samaa mieltä, että Denice on todellinen sankari!