Mies istutti 1000 puuta kuolleen vaimon muistoksi: 17 vuotta myöhemmin kamera zoomaa alueelle ja paljastaa salaisuuden

Useimmat meistä unelmoivat tapaavansa elämänsä rakkauden, hankkivansa lapsia ja elävänsä yhdessä onnellisina koko elämänsä loppuun saakka. Valitettavasti tällainen elämänkaari ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin haluaisimme.

En tietenkään usko, että ihmisten tulisi pysyä huonoissa suhteissa pakon takia, mutta välillä tuntuu siltä, että nykyaikana emme ole enää valmiita tekemään tarpeeksi töitä pitkien avioliittojen eteen kuten ennen. Rakkaus voi välillä vaatia myös kärsivällisyyttä.

Nykyään kaikilla on kiire ja jos suhde ei tunnu heti oikealta, ihmisillä on kiire erota ilman että asiasta edes keskustellaan tarkemmin esimerkiksi terapeutin kanssa tai yritettäisiin ratkoa niitä yhteisiä ongelmia.

Kaikkia ongelmia ei tietenkään aina voida edes ratkaista, joten ei tämä kaikkiin päde. Mutta ymmärrätte varmaan, mitä haen takaa. Elämämme tuntuu olevan nykyään tällaista.

Yksi tällainen pariskunta, jolla oli hyvin vähän ongelmia pitkän suhteensa aikana, oli Janet ja Winston Howes.

He rakastuivat silmänräpäyksessä jo ensikohtaamisellaan ja päivä päivältä heidän rakkautensa kasvoi vahvemmaksi.

Pariskunta avioitui lopulta vuonna 1962 ja he muuttivat hurmaavaan maalaistaloon Englannin maaseudulle. He olivat todella onnellisia voidessaan perustaa perheensä juuri omien suunnitelmiensa sekä unelmiensa mukaan.

Vain vähän sen jälkeen, kun pariskunta oli muuttanut yhteiseen kotiinsa Wickarissa Gloucestershiressä, Janet synnytti pariskunnan ensimmäisen lapsen Janet ja Winston saivat pojan.

Heidän maatilansa kukoisti ja niin teki myös heidän parisuhteensa. Pojastakin kasvoi huolehtivainen ja kohtelias nuori mies, joka oli vahva kuin härkä. Elämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellistä.

Sitten yhdessä hetkessä kaikki tuo onni rapisi pois perheeltä.

Yli 30 vuoden avioliiton jälkeen Janet vietiin yllättäen pois aviomiehensä, perheensä sekä rakkaimpien ystäviensä luota.

Winstonin sielunkumppani ja rakas vaimo menehtyi täysin yllättäen huomaamatta jääneeseen sydänvikaan. Hän oli kuollessaan vain 50-vuotias. Winston oli surun murtama, eikä heidän poikansa tiennyt, jaksaisiko isä elämää ilman rakasta kumppaniaan.

Isä ja poika yrittivät yhdessä paikata sydämiinsä jääneen aukon parhaansa mukaan, mutta mikään ei tuntunut poistavan sitä surua. Janetin poismeno oli yksinkertaisesti liian vaikea paikka heille molemmille.

Posted by British Heart Foundation on Friday, 28 August 2015

Ajatuksesta tuli pakkomielle

Janetin kuolemaa seuranneina kuukausina Winstonin mielessä alkoi kehittyä omalaatuinen ajatus. Vaikka hän ei voisikaan enää koskaan saada rakasta vaimoaan takaisin, voisiko hän tehdä jonkin suuren eleen osoittaakseen ikuista rakkauttaan tälle?

Winston alkoi työskennellä perheen tilan läheisellä niityllä, joka oli ollut paikka, jota Janet oli rakastanut erittäin paljon elämänsä aikana. Winstonin tarkoituksena oli luoda paikka, jossa hän voisi poikansa kanssa käydä yhdessä vierailemassa aina silloin, kun ikävä tuntui kaikkein pahimmalta.

Hänen uskomaton kunnianosoituksensa kuolleelle vaimolleen pysyi kuitenkin salaisuutena vuosikausien ajan, kunnes eräänä päivänä kuumailmapallo lensi perheen tiluksien ylitse.

Lentäjänä toiminut Andy Collet oli matkalla kotiin tuona kauniina iltapäivänä, kun hän huomasi taivaalta Winstonin ilmiömäisen kunnianosoituksen rakkaalle edesmenneelle vaimolleen. Andy ei voinut uskoa silmiään, kun hän tuijotti kuumailmapallon alapuolella näkynyttä näkyä.

Vuosikausien ajan Winston oli istuttanut, hoitanut ja huolehtinut suuresta metsästä, jonka hän oli muovannut sydämen muotoon. Tuon puista muodostuneen sydämen keskellä sijaitsi hänen vaimolleen aina niin tärkeä niitty. Paikka, josta kaikki oli saanut alkunsa.

British Farmer Plants Heart-Shaped Meadow in Honor of Late Wife Winston Howes, green thumb and hopeless romantic,…

Posted by General Knowledge & Interesting Facts on Sunday, 19 May 2013

Omituinen tunne

Andy kertoi brittilehti Daily Mailille tunteistaan, kun hän huomasi tuon omituisen sydämen.

– Minulla on oma kuumailmapallo ja olen melko kokenut lentäjä, mutta se oli fantastisin näky, jonka olen koskaan taivaalta havainnut. Se oli täydellinen sydämen muotoinen niitty, joka oli piilossa metsän keskellä – sitä ei voisi ikinä nähdä pelkästään maan tasalta, Andy kertoo.

Vaikka Andy ei ollutkaan koskaan tavannut Winstonia, hän osasi heti olettaa, että tuon upean niityn takana täytyisi olla elämääkin suurempi rakkaustarina.

Liikuttunut Winston kertoi myöhemmin itse, miksi hän päätti istuttaa nuo puut sekä kaikista tuohon liittyvistä yksityiskohdista liikuttaen tuhannet tarinan lukeneet ihmiset.

– Minä ajattelin sen olevan hyvä idea – Sain päähäni vain yllättäen ajatuksen, että istutan tuhat tammea. Kun olimme saaneet puut istutettua, istuimme poikani kanssa kukkulalla, joka kohosi niityn vierelle. Se oli lähellä paikkaa, jossa vaimoni oli kasvanut, Winston kertoo.

– Istutimme suuria tammia sydämen reunoille ja päätimme rakentaa sen ympärille myös aidan kasveista. Sydän osoittaa Wotton Hillin kylään, josta Janet oli alun perin kotoisin.

Joka vuosi Winston istuttaa sydämen muotoisen niityn keskelle narsisseja, jotka kukkivat kauniisti siellä kesän aikana. Niitty on takuulla maaginen näky omin silmin nähtäväksi!

– Menen sinne kävelemään aina silloin tällöin voidakseni vain istua rauhassa kaiken rakentamani keskellä, Winston lopettaa.

Tässä voit nähdä uskomattoman videon tästä koskettavasta ja hurmaavasta niitystä, jonka takana oleva rakkaustarina saa takuulla kenet tahansa liikuttumaan:

Winstonin kunninaosoitus vaimolleen on todellakin uskomaton. Jos tämä ei ole rakkautta, niin en tiedä mikä on.

Mikään ei voi tuoda Janetia takaisin, mutta hän katselee takuulla taivaasta tyytyväisenä rakkaan miehensä tekoa ja ihastelee niittyään.

Jaetaan yhdessä tätä upeaa rakkaudenosoitusta muillekin nähtäväksi Facebookissa – tällaisia tarinoita emme saa lukea liikaa!