Kuoleva mies halusi sanoa hyvästit vaimolleen – silloin ambulanssi kääntyi ympäri ja toteutti toiveen

Danny Rowland tiesi, ettei hänellä ollut enää kauaa elinaikaa jäljellä ja hän oli jo ehtinyt hyväksyä ajatuksen siitä, ettei ehtisi enää nähdä vaimoaan ennen kuin nukahtaisi ikuiseen uneen.

Syöpäsairas mies oli ollut jo lähes kahden kuukauden ajan erossa vaimostaan Shirleystä, joka oli samana aikaan toisessa hoivakodissa Australian Queenslandissä.

Samalla Danny oli saattohoidossa pariskunnan kotona.

– Ei ollut ainuttakaan päivää, jolloin isä ei olisi sanonut: ”Minä toivoisin, että saisin tavata vaimoni”, parin tytär Karen Bellert kertoo 7News -sivustolle.

Ennen kuin tapaamista ehdittiin tai voitiin kuitenkaan järjestää, hänen hoitolaitteissaan ilmeni komplikaatioita, jotka pakottivat miehen siirron sairaalaan välittömästi.

Halusi tavata vaimon viimeisen kerran

Sairaalakäynti jäi lyhyeksi ja ollessaan myöhemmin matkalla ambulanssissa takaisin kotiinsa Danny ilmaisi vielä kerran pojalleen, että hän halusi tavata vaimonsa vielä yhden viimeisen kerran, brittilehti The Mirror -kirjoittaa.

Ensihoitajat Samantha ja Joshua kuulivat Dannyn keskustelun poikansa Rickyn kanssa ambulanssin takana ja päättivät yrittää toteuttaa kuolemaa tekevän miehen viimeisen toiveen.

– Isä sai hoitoa sairaalassa ja sen jälkeen ilmoitin hänelle ambulanssissa, että menisimme kotiin hieman eri reittiä. Me pysähdymme matkalla äidin luo sanomaan hei ja hyvästi, Ricky kertoo.

– Se merkitsi hänelle niin paljon, ettei hän ollut edes uskoa, sen olevan totta. Hän vain kysyi: ”Saavatko he tehdä niin?”

Hoitajat järjestivät kohtaamisen

Ambulanssin hoitajat ajoivat Dannyn ja hänen poikansa Shirleyn hoivakotiin. Päästyään paikalle Dannylle kuitenkin ilmoitettiin, ettei hän saanut mennä sisään rakennukseen.

Hoitajat pystyivät kuitenkin tuomaan Shirleyn ulos tapaamaan perhettään.

– Meillä oli kaunis hetki noin 20 minuutin ajan, jolloin isä sai sanoa viimeiset hyvästinsä äidille.

Forever ❤️Facing the end of his battle with cancer, a courageous Danny took solace in the fact he was leaving on his…

Posted by Queensland Ambulance Service (QAS) on Saturday, July 3, 2021

Dannyn perhe tiesi tismalleen, kuinka paljon tämä viimeinen kohtaaminen Shirleyn kanssa merkitsi miehelle ja siksi he ovatkin ikuisesti kiitollisia siitä, että hoitajat onnistuivat ja halusivat auttaa järjestämään sen.

– Minä uskon, että isä pysyi elossa tuohon asti vain voidakseen hyvästellä äidin. Pian sen tapaamisen jälkeen hän nukkui pois, Ricky kertoo ja jatkaa:

– Viimeiset hetket yhdessä ovat arvokkaampia ja tärkeämpiä kuin mikään muu koko maailmassa.

Tämä on yksi kauneimmista ja koskettavimmista vastaavista tapauksista, joista olen lukenut. Hoitajien sydämet ovat todella täynnä kultaa, että he suostuivat auttamaan perhettä.

Onneksi Danny ja Shirley saivat tavata vielä viimeisen kerran. Ole hyvä ja jaa tätä, jos olet samaa mieltä.