Hääseremonia keskeytyi takarivistä kuuluneen äänen takia – morsian kääntyy ympäri ja purskahtaa itkuun

Hääpäivän pitäisi olla päivä täynnä unohtumattomia muistoja rakkaudesta sekä ilosta, joita voidaan vaalia vielä vuosia myöhemmin.

Siksi ei olekaan mikään ihme, että ihmiset suunnittelevat tuota päivää niin paljon etukäteen. Kaikki musiikista kukkasiin, koristeisiin sekä istumapaikkoihin on suunniteltu yleensä yksilökohtaisesti juuri omia häitä silmällä pitäen, jotta suurena päivänä edessä ei olisi ainuttakaan yllätystä. Ainakaan ideaali maailmassa.

Kun Neil ja Tricia olivat valmistautumassa lupautumaan toisilleen, he uskoivat hääpäivänsä sujuvan juuri tällä tavalla. Heillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan siitä, että heidän vieraansa olivat päättäneet järjestää juhliin oman yllätyksensä…

YouTube / Liquid Media Video Production

Aviopari oli juuri suorittanut seremoniallisen kävelynsä alttarille, jossa he kävivät yhdessä läpi papin edessä toisilleen tekemiään valoja.

Vieraiden joukossa oli kuitenkin kehitelty suunnitelma, jota he olivat yhdessä ilman hääparin tietoa harjoitelleet jo pidemmän aikaa salassa. Kun tilaisuus oli puolessa välissä kirkon taaimmaisesta rivistä alkoi kaikua hiljainen ääni heidän takaansa.

YouTube / Liquid Media Video Production

Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut katkerasta entisestä rakastajasta, saatikka kenestäkään, joka haluaisi keskeyttää pariskunnan ikimuistoisen päivän. Sen sijaan kyse oli niin sanotusta flash mob -tapahtumasta, jonka vieraat olivat suunnitelleet juhlistaakseen Neilin ja Trician liittoa.

Ympäristön ja olosuhteet huomioon ottaen he olivat päättäneet pitää tempauksensa kuitenkin häiden teemaan sopivan rauhallisena ja esittivät kauniin version kappaleesta ”How Great Thou Art”.

YouTube / Liquid Media Video Production

Hääpari ja muut vieraat pystyivät vain ihmettelemään äimistyneinä, kun yksi toisensa jälkeen vieraita nousi pystyyn yhtyen kauniiseen lauluun. Tricia ei voinut lopulta tehdä muuta kuin murtua kyyneliin tuoreen aviomiehensä rinnalla ihastellessaan tilannetta.

Tämä hääpari sai vierailtaan lahjaksi muiston, jonka varmasti pitävät visusti sydämessään elämänsä loppuun saakka.

Voit katsoa koko esityksen alla olevasta videosta, mutta varoitan sen olevan liikuttava!

Miten upea teko häävierailta! Toivotamme Neilille ja Tricialla kaikkea hyvää ja pelkkää onnea heidän yhteiseen tulevaisuuteensa. Jos esitys oli sinustakin hieno, niin ole hyvä ja jaa tätä upeaa videota levittääksesi rakkauden ilosanomaa!