81-vuotias Edna menehtyi syöpään – Vain tuntia myöhemmin hänen miehensä nukahti ja seurasi perässä

Kaikki, jotka tunsivat Ednan ja Bob Huntleyn, tiesivät, kuinka vahva heidän välinen rakkautensa oli. Vanhasta iästään ja pitkästä avioliitosta huolimatta he olivat yhä toistensa kimpussa kuin teini-ikäiset rakastavaiset.

Brittilehti Daily Mailille antamassaan haastattelussa heidän poikansa Kenneth kertoo Ednalla olleen tapana aina sanoa, että he lähtisivät täältä yhdessä.

”Kun toinen meistä kuolee, niin nappaamme kiinni toisen kädestä ja otamme heidät mukaamme.”

Ja kuin ihmeen kaupalla juuri niin tapahtuikin, vaikka kukaan ei olisi voinut uskoa, että Bob olisi kuolemassa vielä moneen vuoteen.

 

Seurasi vaimoaan

Viimeisinä vuosinaan 81-vuotias Edna taisteli syöpää vastaan. Tämän vuoden maaliskuun 20. päivänä tuo kamppailu päättyi ja Edna menehtyi.

Vain tuntia vaimonsa kuoleman jälkeen myös Bob nukkui pois. Hän oli muutoin terve, mutta kärsi iän tuomista ongelmista sekä dementiasta.

”Me saimme nähdä, mistä tosirakkaudessa on oikeasti kyse”, heidän lapsenlapsensa Ammon kertoi Daily Mailille.

Exit mobile version