Yliopistohakemus paljasti pojan tulleen siepatuksi – oli etsitty ”kadonneena” jo yli 12 vuotta

5-vuotias Julian Hernandez ilmoitettiin kadonneeksi vuonna 2002 Alabamassa Yhdysvalloissa hänen äitinsä toimesta.

Äiti oli varma siitä, että pojan isä oli kaapannut tämän mukaansa Floridaan, mutta valitettavasti kumpaakaan heistä ei kyetty löytämään.

Julianin äiti uskoi menettäneensä lapsensa ikuisiksi ajoiksi. Julian sen sijaan kasvoi nuoreksi aikuiseksi toisen nimen myötä, eikä hänellä ollut koskaan tietoa siitä, mitä hänen nuoruudessaan oli todella tapahtunut.

Hänen käsittämätön taustansa nousi esiin vasta 12 vuotta myöhemmin, kun Julian oli pyrkimässä yliopistoon.

Julianin isän, Bobby Hernandezin, oli määrä viedä poika autolla kouluun tuona kohtalokkaana aamuna vuonna 2002. Sen sijaan hän nosti kaikki rahat pankkitililtään, pakkasi pojan vaatteet sekä lelut ja katosi sitten jäljettömiin, kertoo ABC News.

Isä salakuljetti poikansa Ohion osavaltiossa sijaitsevaan Clevelandin kaupunkiin, jossa he aloittivat uuden elämän ja pojan nimi vaihdettiin muotoon Jonathan Mangina. Newsnet 5 -kanavan mukaan naapurit kutsuivat Juliania Jay Jayksi.

Isän synkkä salaisuus selvisi pojalle vasta 12 vuotta myöhemmin, kun hän yritti täyttää papereita yliopistohakemuksia varten.

A simulation of what Julian probably looks like now
ABC5

Julianin pyrkiessä yliopistoihin vuonna 2015 hänen kouluavustajansa päätti selvittää, miksi yksikään yliopistoista ei ollut hyväksynyt tämän hakemuksia. Syyksi ilmoitettiin se, etteivät koulut kyenneet varmistamaan Julianin henkilötunnustaan.

Hetkeä myöhemmin hänen tietojaan tutkimalla he tekivät yllättävän löydön kadonneiden sekä kaltoin kohdeltujen lasten tietokannasta.

Kyse oli ilmoituksesta vuodelta 2002, jossa oli kuva 5-vuotiaasta Julianista sekä tieto hänen sieppaamisestaan.

A photo of little Julian
ABC5

Yhdistettyään johtolangat tutorina toimiva opettaja otti välittömästi yhteyttä viranomaisiin asian johdosta. Saatuaan selvyyden tapauksesta poliisit ottivat heti yhteyttä Julianin äitiin ja kertoivat tälle, että he olivat vihdoin löytäneet hänen poikansa.

Hän oli asunut kaikki nuo vuodet Clevelandissa yhdessä isänsä, äitipuolensa sekä siskopuolensa kanssa.

Isän pidätyksen myötä jo nuoreksi aikuiseksi kasvanut Julian kertoi antaneensa isälleen anteeksi sen, että tämä oli erottanut hänet äidistään ja samalla poika vetosi viranomaisiin, etteivät he langettaisi isälle vankilatuomiota.

Neljä vuotta vankeutta

– Ilman äitiä kasvaminen oli kivuliasta, Julian totesi ja jatkoi:

– Mutta viemällä hänet (isän) pois, teette minulle saman vain uudestaan.

Lopulta vuonna 2016 pojan isä tuomittiin neljäksi vuodeksi vankeuteen lapsensa kaappaamisesta. Tuomio aleni viidestä vuodesta neljään johtuen Julianin suhtautumisesta isäänsä sekä tämän tekoon.

Voit kuulla lisää tästä omituisesta sekä mielenkiintoisesta tapauksesta tästä:

On mahdotonta edes ajatella, etten tapaisi poikaani 12 vuoteen tai tietäsi, onko hän edes elossa…

Mitä mieltä sinä olet pojan isän saamasta tuomiosta? Kerro mielipiteesi meille Facebookissa.