Vauva menehtyi kohdussa – Äiti pakotettiin käymään läpi 20 tuntinen synnytys kuolleen lapsensa takia

Raskausaika ja synnytys ovat hyvin stressaavia asioita niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Naisen pitäisi synnyttää omin voiminensa maailmaan pieni lapsi ja samalla koko kehon pitäisi jotenkin pystyä selviytymään tilanteesta.

Kaikki synnytykset eivät kuitenkaan pääty niin onnellisesti, että vanhemmat pääsisivät yhdessä kotiin synnytysosastolta pienen lapsensa kanssa.

Matka vanhemmuuteen on hyvin pitkä siitä, kun ensimmäisen kerran näette raskaustestissä positiivisen merkin.

Kotisi ja elämäsi pitää olla valmiina uuden pienen ihmisen saapumiseen, jotta kaikki on taatusti valmiina lasta varten.

Raskausaika on kuitenkin pitkä ja silloin mitä tahansa voi tapahtua.

Charlie Vass ja James Gordon olivat toivoneet lasta jo pitkään, kun he viimein saivat viime keväänä kuulla Charlien olevan raskaana.

He saisivat vielä yhden lapsen, sillä entuudestaan parilla oli jo kolme lasta.

Sai kuulla raskaudesta sairauden jälkeen

Hieman ennen tietoa raskaudesta Charliella diagnosoitiin kilpirauhassairaus.

Hänen vointinsa kuitenkin heikkeni nopeasti, joten nainen päätti tehdä raskaustestin, joka osoitti hänen odottavan lasta.

– Testi kertoi minun olevan 9. viikolla. Olin todella järkyttynyt enkä tiennyt lainkaan, miten selviäisin vielä yhden lapsen kanssa. Mutta emme epäröineet hetkeäkään, ettemmekö pitäisi häntä, Charlie kertoo The Sun -lehdelle.

Tyttärellä todettiin vakava sairaus

Viikot kuluivat rauhallisesti, kunnes raskausviikon 18. ja 19. välissä jokin muuttui.

Pariskunta sai kuulla odottavansa tytärtä, mutta hänellä oli havaittu vakava sairaus nimeltä trisomia 18 eli Edwardsin oireyhtymä.

Oireyhtymä tarkoittaa usein sitä, että lapset syntyvät hyvin pieninä ja heillä voi olla lukuisia vakavia sydänongelmia. Tästä johtuen oireyhtymään liittyy myös erittäin korkea kuolleisuus.

– Lääkärit kertoivat minulle, että vaikka tyttäreni selviäisikin raskauden läpi, niin hän eläisi vain viiden minuutin ajan. Sydämeni särkyi kuullessani nuo sanat. Olin täysin murtunut, Charlie kertoo.

Synnytti kuollutta lasta 20 tuntia

Kaksi viikkoa myöhemmin, 20. raskausviikolla, pariskunta sai kuulla traagisia uutisia.

Heidän rakas sekä odotettu tyttärensä oli kuollut syntymättömänä äitinsä kohdussa.

– Minulle sanottiin, että minun pitäisi synnyttää hänet joka tapauksessa, joten voisin odottaa viikon synnytyksen alkamista tai käynnistää sen heti, murtunut äiti kertoo.

Mietinnän jälkeen Charlie päätyi odottamaan viikon ja lopulta yli 20 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen hän sai syliinsä kuolleen tyttärensä.

14 weeks since we met you. 14 weeks since I said goodbye. I still can’t imagine life without you Every time I do I…

Gepostet von Charlie Vass am Donnerstag, 3. Oktober 2019

– Hän oli niin pieni, että mahtui kämmenelleni. Katsoessani häntä minun sydämeni täyttyi rakkaudesta.

Lopulta muutamia tunteja myöhemmin Charlie yhdessä miehensä Jamesin ja perheen kolmen muun lapsen kanssa joutui sanomaan viimeiset hyvästit pienelle tyttärelle, joka ei koskaan päässyt sairaalasta kotiin asti.

Koskettavaa luettavaa. Tällaista ei toivoisi yhdenkään vanhemman joutuvan kokemaan. Lepää rauhassa, pieni enkeli.