Vauva jätettiin parvekkeelle 5 tunniksi hyytävässä pakkasessa – paleltui kuoliaaksi rattaisiin

Lapsen jättäminen päiväunille raikkaaseen ulkoilmaan on pohjoismaalaisille varsin tavallinen tapa, joka voi kuitenkin tuntua erittäin oudolta ja vaaralliselta muualta tulevien ihmisten silmissä.

Nyt useat mediat ovat raportoineet järkyttävästä tapauksesta Venäjällä, jossa perheenäiti unohti 7 kuukauden ikäisen vauvansa kodin parvekkeelle usean tunnin ajaksi kylmällä pakkasella. Tämän seurauksena vauva jäätyi kuoliaaksi.

Vauva jäätyi kuoliaaksi rattaissa

Useat mediat raportoivat järkyttävästä tapauksesta Venäjällä, jossa vanhemmat olivat ilmeisesti unohtaneet vauvansa viideksi tunniksi nukkumaan parvekkeella olleisiin rattaisiin Nikolajevsk-na-Amuren kaupungissa.

BBC:n mukaan seitsemän kuukauden ikäinen vauva jäätyi kuoliaaksi parvekkeella, jonne lapsen äiti oli hänet laittanut päiväunille raikkaaseen ilmaan. Syystä tai toisesta vauva oli kuitenkin jäänyt ulos useaksi tunniksi, jonka takia tilanne päättyi traagisesti.

Ulkona oli tapahtuma-aikaan 20 astetta pakkasta ja kun äiti lopulta 5 tuntia myöhemmin meni hakemaan lasta takaisin sisään, hän löysi tämän kuolleena rattaista. Viranomaisten mukaan vauvan kuolinsyyksi on ilmoitettu hypotermia.

Tapauksesta on nyt käynnistetty virallinen tutkinta.

Kuvituskuva / Shutterstock

Yleistä monissa maissa

Habarovskin aluepiirin terveysviranomaiset ovat kommentoineet tilannetta varoittamalla kaikkia vanhempia siitä, ettei lapsia pidä jättää ulos ilman vahtimista.

– Tietäkää aina missä ja kenen kanssa lapsenne on, ministeriön julkaisemassa viestissä kerrotaan.

– Älkää ohittako tilannetta, jos lapsi on vaarassa – talvella eksynyt tai loukkaantunut lapsi kadulla voi nopeasti joutua hengenvaaraan hyytävässä lämpötilassa, viesti jatkuu.

Lasten nukuttaminen rattaissa ulkona on todella yleinen tapa pohjoismaissa ja etenkin Suomessa. Esimerkiksi Tampereen yliopistollisen sairaalan ohjeistuksen mukaan vauvaa tulee kuitenkin totuttaa ulkoiluun vähitellen, jonka jälkeen lapsen voi antaa nukkua ulkona aterioiden välit, mikäli sää on sopiva.

Pientä vauvaa ei kuitenkaan tule jättää ulos nukkumaan, mikäli pakkasta on yli 10 astetta.

Järkyttävä tapaus, joka johtui vanhempien hirvittävästä virheestä. Oletko sinä nukuttanut omia lapsiasi ulkona pakkasessa? Kerro mielipiteesi asiasta Facebookin kommenttikentässä.