Vauva aivastaa normaalisti, mutta sitten hän avaa suunsa ja sanoo kaksi sanaa

Voimme kaikki varmasti allekirjoittaa sen, että vauvat ovat todella suloisia. On ihanaa seurata heidän kehitystään maailmassa aina ensimmäisestä hikasta ensimmäiseen sanaan ja ryömimiseen saakka. Se kaikki on yksinkertaisesti aivan mahtavaa seurattavaa!

Täten ei ole lainkaan kummallista, että tämä äiti päätti tarttua kameraan, kun hänen pieni poikansa reagoi vähintäänkin hauskalla tavalla aivastukseensa…

 

Parents Magazine -lehden mukaan pienet vauvat aivastelevat paljon lapsia ja aikuisia enemmän. Se johtuu siitä, että se on yksi ainoista tavoista, joilla vauva voi avata ilmateitään nenässä.

Sanotaan myös, että vauvat aivastelevat useammin sen jälkeen, kun ne ovat saaneet ruokailtua. Juuri niin tapahtui tämän pojan kohdalla, kun he lopettelivat leikkihetkeä äitinsä kanssa. Äiti otti vauvan syliinsä ja pienokainen painoi nenänsä tämän kehoon.

Youtube

Usein syötyään vauvat aivastelevat, jotta he saisivat avattuaan nenänsä ja hengittäminen olisi helpompaa. Pikku Gabrielille videolla tapahtui juuri näin. Hän aivasteli useita kertoja ja vanhemmat kuulivat hänen sanovan kaksi sanaa jokaisen aivastuksen jälkeen: ”Oh noh.” Eli suomeksi, ”voi ei!”

Youtube

Ensin hän aivastaa nopeasti ja välittömästi sen jälkeen hän kääntää katseensa kameraan ja sanoo, ”Oh no!”. Näky on niin uskomattoman suloinen, ettei äiti voi kuin nauraa rakastaen pienen poikansa toimille.

Voinemme rauhassa ennustaa menestyksekästä tulevaisuutta tälle pojalle, jos hän kykenee jo näin nuorena muodostamaan selviä sanoja!

Youtube

Videolla on Youtubessa jo kolme miljoonaa katselukertaa, eikä ole vaikeaa ymmärtää miksi. Hän aivastaa koko kehonsa voimalla, mutta jatkaa välittömästi sanoillaan. Kuten hänen isänsä kirjoittaa, ”On vaikea olla rakastamatta tätä”.

Minä näin tämän videon, kun ystäväni kertoi minulle siitä ja voin luvata, että se todella piristää päivääsi!

Youtube

Katso nyt itse:

Jaa ihmeessä artikkelia ystävillesi Facebookissa, jos se oli sinustakin ihanan suloista katsottavaa!