Väsynyt sairaanhoitaja nukahti kampaajan tuoliin – Silloin kampaaja huomasi hänen kenkänsä ja päätti toimia nopeasti

Kampaajalla käyminen on asia, jota monien kiireisten äitien kannattaisi tehdä itseään hemmotellakseen aina säännöllisin väliajoin. Muutaman tunnin ottaminen itselle hemmottelua varten on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty, kun vastuullasi ovat lapset, työpaikka sekä kodin askareet.

Kun eräs nainen asteli sisään salonkiin, tämä kampaaja päätti ottaa aikansa tutustuakseen asiakkaaseensa kunnolla.

Hänen seuraava tekonsa oli kuitenkin se, joka on saanut tuhannet ihmiset ympäri maailmaa tuntemaan myötätuntoa hoiva-alalla työskenteleviä ihmisiä kohtaan, jotka harvoin ehtivät pitää huolta itsestään.

Kampaajan kirjoitus on kerännyt nopeasti kymmeniätuhansia lukijoita ja on helppoa ymmärtää miksi.

Captivate Salon & Span omistaja Ashley Bolling toivotti hoitajana työskentelevän naisen tervetuulleeksi salonkiinsa. Nainen kertoi olleensa juuri töissä koko yön.

Ashley katseli, kuinka nainen istui kampaamon tuoliin ja vajosi välittömästi syvään uneen samalla, kun kampaaja teki työtään tämän hiusten parissa.

Silloin kampaaja huomasi naisen kengät ja alkoi pohtia, moniako kilometrejä noilla kengillä oli kävelty. Kuka tuo nainen oli? Miksi hän olikaan oikeasti niin väsynyt?

Kuva: Facebook

Ashely otti lopulta salaa kuvan naisen kengistä ja jakoi sen kirjoituksensa yhteydessä Facebookissa muistuttaakseen kaikkia tämän hoitajan kaltaisista sankareista, jotka tekevät kaikkensa oman hyvinvointinsa kustannuksella pitääkseen huolta meistä muista.

Näin hän kirjoitti:

Mietin, montako kilometriä noilla kengillä oli kävelty. Mietin myös, mitä kaikkea ne olivat nähneet. Verta? Kyyneleitä? Jatkuvaa ravaamista huoneesta toiseen potilaiden luokse, joista hän huolehtii? Mietin, montako tuntia ne olivat kannatelleet häntä ja muita hänen kaltaisiaan ihmisiä, jotka kirjaimellisesti tekevät töitä tauotta pelastaakseen meidän läheisimpiemme henkiä ja lohduttavat niitä, jotka eivät enää jaksa kamppailla.”

Kuva: Facebook

”Mutta nyt kenkien ollessa ylhäällä tuolilla ja puhelimen ollessa sylissä minä sain mahdollisuuden huolehtia hänestä (vaikka kyse olisikin vain muutamasta tunnista) ja pidin sitä kunniatehtävänä saada hoitaa näin kovasti töitä paiskivaa sekä inspiroivaa naista, jota saan kutsua ystäväkseni.”

”Olen aina kunnioittanut ja arvostanut hänen kaltaistensa supersankareiden työtä. Olen ylpeä saadessani olla sisko, tytär, täti, ystävä sekä kampaaja monille hänen kaltaisilleen sankareille. Tietäkää, että me kunnioitamme teitä. Tiedä, että olet korvaamaton ja tiedä, että sinua rakastetaan!”

Ashley kertoi tapauksen jatkosta myös paikallislehti The Kansas City Starille kuvaillen, kuinka tilanne sai erikoisen käänteen vielä hetkeä myöhemmin.

Naisen aviomies saapui salonkiin ja kertoi tälle, että heidän tyttärensä oli unohtanut lenkkarinsa heidän ollessa matkalla harjoituksiin. Tuolloin hoitajana työskennellyt äiti vain oikaisi jalkansa kampaajan tuolissa ja otti omat kenkänsä jaloistaan antaakseen ne tyttärelleen.

Hän poistui lopulta paikalta hiukset laitettuna, levänneenä, pelkät sukat jalassaan.

Sairaanhoitajat ja lähihoitajat paiskivat töitä ankarammin, kuin monet ymmärtävätkään. Heiltä löytyy niin paljon myötätuntoa potilaitaan kohtaan. Kaikki hoiva-alalla työskentelevät ihmiset ansaitsisivat paljon suurempaa kunnioitusta ja paremmat työolosuhteet, kuin mitä nykyään voimme tarjota. He ovat ne ihmiset, jotka pitävät meistä huolen elämämme vaikeimpina ja pelottavimpina hetkinä. He laittavat oman elämänsä sivuun auttaakseen meitä muita. He ovat todellisia supersankareita. Ole hyvä ja JAA tätä, jos sinäkin olet samaa mieltä!