Vastasyntyneiden kaksosten valkoiset hiukset yllättivät vanhemmat täysin, kunnes lääkärit paljastivat diagnoosin

Lapset syntyivät lopulta hieman laskettua aikaa aiemmin, mutta molempien paino oli kuitenkin terveellinen ja myös äiti voi hyvin synnytyksen jälkeen.

Vanhemmat ja sairaalan henkilökunta olivat kuitenkin järkyttyneitä huomattuaan, että molemmilla tytöistä oli heti syntyessään tuuhea valkoinen tukka!

Kyse on harvinaisesta tapahtumasta, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa noin joka 17 000. lapsella on syntyessään jonkin tyyppinen albinismi. Gomezin kaksosista tuli koko maan ensimmäiset siellä syntyneet albiinokaksoset.

Albinismi on harvinainen periytyvä tila, joka aiheuttaa heikkonäköisyyttä sekä vaihtelevasti ilmentyvää hypopigmentaatiota. Tällöin lapsen keho ei tuota tarpeeksi melaniinia, josta johtuen albiinon iho sekä silmät ovat hyvin herkkiä auringon UV-säteilylle.

Tämän seurauksena albiinoilla on usein hyvin vaalea iho sekä vaaleat hiukset sekä muut karvat.

Vaikka perhe oli järkyttynyt uutisesta ja joutuivat käymään läpi melkoisen myllytyksen mediassa, he olivat silti onnellisia perheenlisäyksestä.

– Kuultuamme, että saamme kaksi lasta, olimme hyvin onnellisia. Kun tytöt syntyivät ja näimme heidän olevan albiinoja, ei mikään muuttunut sen suhteen, Jorge isä kertoo LV12 -kanavalle.

– Meille tämä on siunaus, hän jatkaa.

Catalina ja Virginia tulevat kasvamaan isoiksi ollen aina erilaisia kuin muut, mutta heidän vanhempansa ovat päättäväisiä sen suhteen, että he haluavat osoittaa koko maailmalle kaikkien lasten ansaitsevan pyyteetöntä rakkautta sekä huolenpitoa ilman ennakkoluuloja.

Lue lisää:

Albiinokaksoset valloittavat muotimaailman myrskyn lailla ainutlaatuisella ulkonäöllään

Exit mobile version