Vanhemmat jättivät kaksoset yksin 4 päiväksi voidakseen juhlia – poika menehtyi traagisesti

Suurin osa tuoreista vanhemmista ei jättäisi vastasyntynyttä lastaan yksin edes pieneksi hetkeksi. Puhumattakaan siitä, ettei lasta olisi koko päivän aikana valvomassa kukaan aikuinen. Tämä venäläinen pariskunta ei kuitenkaan kuulu yllämainittuun kastiin.

Heidän kaksostensa syntymästä oli kulunut vain 16 viikkoa, jolloin pienokaiset vielä tarvitsevat jatkuvasti vanhempien hoivaa ja huolenpitoa, kun vanhemmat päättivät jättää heidät täysin yksin kotiin – neljäksi päiväksi.

23-vuotias venäläinen äiti Margarita Yanayeva ja hänen puolisonsa 35-vuotias Alexey päättivät valehdella ystävilleen kertoen, että heidän vastasyntyneet kaksosensa olivat joutuneet sairaalaan koronaviruksen takia, kertoo Daily Mail.

Viljutšinkissä asuvat vanhemmat suuntasivat sitten paikalliseen pubiin yhdessä ystäviensä kanssa ja viettivät lopulta neljä päivää juhlien vailla huolen häivää heidän pienten lastensa ollessa täysin yksin ja nälkäisinä kotona ilman aikuisen valvontaa.

– Lapsia ei ruokittu eikä heille järjestetty ketään hoitajaa neljän päivän ajaksi, kertoo nimettömänä pysyvä perheen läheinen lähde.

Lasten isoäiti oli yrittänyt ottaa yhteyttä vanhempiin puhelimitse, mutta ei onnistunut saamaan heitä kiinni. Isoäiti tiesi perheen kodin olevan asuinalueella, joka oli asetettu karanteenin piiriin ja oli siksi hyvin huolissaan, kun ei saanut heihin yhteyttä.

Lopulta hän teki asiasta ilmoituksen poliisille, joka sitten löysi 16 viikon ikäiset kaksoset lukittuna yksin perheen kodista, jossa he olivat olleet useita päiviä ilman ruokaa.

Kaksoset, tyttö ja poika, kiidätettiin välittömästi läheiseen isompaan lasten sairaalaan

Brittilehti Mirrorin mukaan perheen isoäiti oli poliisien mukana heidän löytäessään vauvat ”erittäin aliravitussa” ja vakavassa tilassa. Valitettavasti poika menehtyi vajottuaan koomaan pian pelastajien saavuttua, mutta tyttö on edelleen sairaalassa kriittisessä tilassa, jossa hän taistelee hengestään.

Lastensa hyvinvoinnista täysin piittaamattomia vanhempia syytetään nyt vakavasta heitteillejätöstä sekä kuolemantuottamuksesta. Mikäli syytteet vielä kovenevat pojan kuoleman takia, he voivat joutua vankilaan jopa 20 vuodeksi.

Vanhemmat lukitsivat kaappiin

Saman tyyppinen tapaus, jossa vanhemmat olivat näännyttäneet lapsensa, sattui aiemmin Arizonassa Yhdysvalloissa, kun 23-vuotias Anthony Jose Archibeque-Martinez ja hänen 26-vuotias vaimonsa Elizabeth lukitsivat 6- ja 7-vuotiaat poikansa vaatekaappiin.

Poliisin mukaan lapsia oli pidetty järkyttävissä olosuhteissa kaapissa liki kuukauden ajan, jonka takia 6-vuotias poika menehtyi, kertoo Arizona Central -uutissivusto.

Starve these people gosh this stuff makes me so sick!!! Why have them if you can’t care for them properly RIP sweet boy!! Prayer for his brother to recover how sad they don’t have eachother anymore

Gepostet von Rebecca Loftin am Dienstag, 3. März 2020

Viranomaiset löysivät pojan saatuaan ilmoituksen lapsesta, josta ei oltu tehty havaintoja moniin päiviin alueella. 6-vuotias oli järkyttävässä kunnossa kärsien vakavasta nestehukasta ja oli selvästi aliravittu, mutta hänestä ei löytynyt ulkoisia väkivallan merkkejä. Ensihoitajat yrittivät turhaan elvyttää poikaa, sillä oli jo liian myöhäistä eikä mitään ollut tehtävissä.

Kun vanhemmilta kysyttiin heidän järkyttävän tekonsa taustoja, he perustelivat sitä sillä, että kyse oli rangaistuksesta. Vanhempien väittämän mukaan komeroon lukitseminen oli rangaistus siitä, että lapset olivat öisin ”varastaneet” ruokaa jääkaapista vanhempien mentyä nukkumaan, poliisi kertoo.

On käsittämätöntä, että tällaisilla ihmisillä voi edes olla lapsia. Jokaisen vanhemman tärkein prioriteetti tulisi olla aina lasten hyvinvointi.

Mikäli epäilet jonkin olevan pielessä tilanteessa, johon liittyy pieniä lapsia, on aina hyvä valinta ottaa yhteyttä viranomaisiin heti ennen kuin on liian myöhäistä.

Jaa tätä uutista, jos sinäkin toivot näiden vanhempien saavan teostaan kovimman mahdollisen rangaistuksen.