Vanhemmat antoivat vauvalle manikyyrin – kuva ”raatelukynsistä” herätti raivon

Lasten kuvia katsellessa ei ole mitenkään harvinaista, että välillä joukosta löytyy kuvia hassuissa vaatteissa tai kenties hullunkurisessa hiustyylissä, joka naurattaa nyt myöhemmin.

Tällaisia lapsuuskuvia katsellessa sitä monesti miettii, miten vanhempasi ovat voineet antaa sinun pukeutua tai laittaa hiuksesi tuollaisella tavalla.

Mutta lapset ovat lapsia.

Ongelmia syntyy siinä kohtaa, kun itse vanhemmat vievät lasten ulkonäköön liittyvät pakkomielteensä liian pitkälle.

Hiljattain eräs pariskunta nousi valtavan vihan kohteeksi keskustelupalsta Redditissä, kun he kertoivat vauvalleen antamastaan manikyyristä, The Sun -lehti kirjoittaa.

Vanhempien jaettua ylpeinä kuva vauvansa kynsistä, monet olivat täysin järkyttyneitä siitä, miltä ne näyttivät. Kamalinta oli kuitenkin se, että kyse oli todella pienen taaperon kynsistä.

Viilasivat mantelin mallisiksi

Vanhemmat olivat viilanneet vauvan pienet kynnet mantelin mallisiksi ja piikikkäiksi – kuten monen aikuisen kynnet oikeissa manikyyreissakin laitetaan.

Lapsen kohdalla sitten? Moni kuvan nähnyt ihminen oli sitä mieltä, että vanhemmat olivat yksinkertaisesti menneet aivan liian pitkälle.

Kuva: Reddit

Vain muutamaa minuuttia kuvan jakamisen jälkeen se oli kerännyt valtavan huomion ja kommenttiketju alkoi täyttyä vihaisista sekä ihmettelevistä viesteistä.

– Vauvan kynnet ovat ihan tarpeeksi teräviä jo itsessään, tuollaisilla kynsillä voi repiä naamansa aukia, eräs kommentoija varoittaa.

”Suoraan kuin kauhuelokuvasta”

Kaikki vanhemmat tietävät, miten teräviä pienten lasten kynnet todella voivat olla jo ihan luonnostaan. Lapsi saattaa vahingossa vahingoittaa niillä muita, mutta myös itseään.

Vauvat ja taaperot käyttävät käsiään kaikkeen ja kokeilevat erilaisia asioita työntämällä niitä esimerkiksi suuhunsa ja muualle naamaansa. Jos kynnet ovat liian pitkät tai terävät, lapsi saattaa vahingoittaa itseään vahingossa vakavasti.

Tyttäremme sohaisi miestäni silmään ja se sattui aika pahasti. Hänen täytyi käyttää silmälappua viikon ajan sekä kostuttaa silmiä tipoilla. Yritimme leikata tytön kynnet säännöllisesti, mutta ne olivat hyvin ohuet ja terävät, kuin pienet partaveitset. Tuon vahingon jälkeen pidimme hänellä vauvahanskoja paljon useammin, eräs äiti kertoo.

Tämä on suoraan kuin kauhuelokuvasta… pienen vauvan raatelukynnet, kirjoittaa toinen.

Laskettaisiinko tämä lapsen kaltoinkohteluksi tai pahoinpitelyksi, jos hän vahingoittaa itsensä näiden kynsien takia, pohtii kolmas.

Mitä mieltä sinä olet? Kerro mielipiteesi Facebookissa.