Tapahtumat saivat alkunsa elokuisena päivänä, kun Lisa oli ostoksilla paikallisessa ruokakaupassa kotonaan Georgiassa Yhdysvalloissa.
Kun Lisa käveli ympäri kauppaa poimien esineitä kärryihinsä, hän sai yllättäen katsekontaktin iäkkääseen mieheen. Mies vaikutti hätääntyneeltä ja siltä, että hän tarvitsi apua.
Hetken tarkkailtuaan Lisa ymmärsi, että kaikki ei nyt ollut kunnossa.
Ja hänen aavistuksensa osui täysin oikeaan – näin Lisa kirjoitti tapahtumista itse:
”Vietin juuri 2 tuntia iäkkään miehen kanssa ruokakaupassa. Kaikki alkoi siitä, että hymyilin hänelle ja saimme katsekontaktin… Käveltyäni hänen ohitseen hän näytti siltä, kuin tarvitsisi jotain. Niinpä käännyin ympäri ja kysyin, voisinko auttaa häntä. Hänen silmänsä kostuivat kyyneleistä ja hän vastasi:
’Minulla on paksusuolen syöpä ja minulle kävi todella hirvittävä vahinko… Jos nousen ylös kärrystäni, niin kaikki saavat tietää… Mitä voin tehdä?’
Hänen pelkonsa oman arvokkuutensa menettämisestä tuossa tilanteessa sai minut liikuttumaan. Siitä hetkestä eteenpäin kaupan henkilökunta kantoi meille nopeasti kosteuspyyhkeitä sekä alushousut ja auttoivat siirtämään hänet huomaamattomasti henkilökunnan pesuhuoneeseen, jossa hän sai puhtaat vaatteet.
Hän itki ja pyysi anteeksi tilannetta.
Hän sanoi olleensa kiireessä, koska hänen vaimonsa oli yksin kotona. Kun kävelimme yhdessä kassalle, kävi ilmi, että joku oli maksanut ja pakannut kaikki hänen ostoksensa valmiiksi.
Hän itki entistä kovempaa.
Hän kertoi olevansa sekä Vietnamin että Korean sodan veteraani, joka rakastaa suuresti isänmaataan. Tuohon hetkeen saakka hän oli kuitenkin jo ehtinyt kuvitella, että se isänmaa oli unohtanut hänet.
Me itkimme yhdessä ja minä jaoin omia pelkojani sekä ongelmiani… Hän kertoi minulle viisaita sanoja ja kehotti minua luottamaan siihen, että ihmiset välitämme yhä toinen toisistamme.
Tänään minä sain todisteen siitä.
Kiitos sinulle Elmer, kiitos teille kaupan henkilökunta ja kiitos jumalalle tästä oppitunnista.”