Ultrakuva paljasti, että vauva kuolee – äiti kävi silti raskauden läpi lahjoittaakseen elimet muille

Lapsen tuominen tähän maailmaan on yksi suurimmista asioista, minkä ihminen voi kokea. Siihen liittyy onnea, odotuksia sekä jännitystä, jota ei voi kuvailla mitenkään – matka kohti synnytystä on todellinen tunteiden vuoristorata.

Valitettavasti myös onni voi nopeasti muuttua kauhuun ja suruun, mikäli jokin menee pieleen. Tuolloin tilanne voi tuntua toivottomalta.

Myös surulliset ja traagisetkin tilanteet voi kuitenkin yrittää kääntää parhain päin. Sen tietää hyvin Krysta Davis niminen äiti, joka päätti tehdä ison ratkaisun sen jälkeen kun kuuli, että hänen odottamansa lapsi tulisi kuolemaan.

Osa päätä puuttui

23-vuotias Krysta Davis ja hänen poikaystävänsä Derek olivat haaveilleet vanhemmuudesta jo pidemmän aikaa, mutta Krystan ollessa 18. viikolla raskaana lääkärit huomasivat, ettei kaikki ollut hyvin.

Tutkimukset paljastivat, että Krystan vatsassa kasvanut vauva kärsi anenkefaliasta, joka on kehityshäiriötä, missä sikiö syntyy ilman suurinta osaa aivoista.

Tämä saa sikiön näyttämään siltä, kuin siltä puuttuisi kokonaan pala päästä. Anenkefalian aiheuttaa hermostoputken sulkeutumishäiriötä raskauden varhaisessa vaiheessa.

Eläisi vain 30 minuuttia

Tuo ei kuitenkaan ollut vielä se uutinen, joka sai odottavan äidin sydämen murtumaan lopullisesti. Se tapahtui pian sen jälkeen, kun lääkärit paljastivat odottaville vanhemmille, että heidän lapsensa ei voisi elää syntymänsä jälkeen yli 30 minuuttia.

– Sitä oli käsittämättömän vaikea yrittää sisäistää, Krysta kertoo People-lehden haastattelussa Shared -sivuston mukaan.

Lääkärit antoivat kaksi vaihtoehtoa

Lääkärit tarjosivat odottavalle äidille kahta vaihtoehtoa. He voisivat käynnistää synnytyksen välittömästi etuajassa tai sitten Krysta voisi kantaa lastaan raskauden loppuun asti, jolloin sikiön muut elimet ehtisivät kehittyä täydellisesti ja ne voitaisiin lahjoittaa muille tarvitseville lapsille.

Odottava äiti joutui vaikeaan paikkaan valinnan kanssa, mutta hän kuitenkin tiesi nopeasti, mitä halusi tehdä.

Sen sijaan, että Krysta olisi lopettanut raskauden kesken, hän päätti kantaa lapsensa synnytykseen saakka, jotta he voisivat oman vauvansa kuoleman kautta antaa toisille lapsille mahdollisuuden elämään lahjoitetuilla elimillä.

Lopulta kuukaudet kuluivat ja Krysta synnytti pienen tytön, jonka he nimesivät Ryleiksi. Lääkärit olivat antaneet tytölle noin 30 minuuttia elinaikaa ennusteissaan, mutta Rylei sinnitteli lopulta elossa kokonaisen viikon.

– Oli kuin hän olisi kamppaillut antaakseen meille enemmän aikaa kanssaan, Krysta kertoo.

I would love for everyone to tune in to News Channel 12 tonight, if possible.I had an interview today to talk more…

Posted by Rylei Arcadia: An Unexpected Journey on Thursday, December 5, 2019

– On sydäntä lämmittävää ajatella, että Rylei antoi kahdelle muulle vauvalle toisen mahdollisuuden elämään, äiti lopettaa.

Perheelle perustetulla keräyssivustolla voit lukea heidän koko tarinansa.

https://youtu.be/_l2SYMPAiGg

Uskomattoman vahva äiti ja upea päätös. Tuollainen tieto omasta lapsesta voisi saada monet jähmettymään, mutta nämä vanhemmat halusivat yrittää vaikeassakin tilanteessa tehdä jotain hyvää.

Lepää rauhassa, pieni enkeli. Kiitos siitä, että annoit elämän lahjan muille vauvoille.