Tyttärelle kerrottiin, että hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen – 9 vuotta myöhemmin hän sai totuuden selville

Jessica Porter koki tragedian jo hyvin nuorena, kun hän menetti isänsä vain 11 vuoden ikäisenä. Lääkärit kertoivat perhelle suru-uutisen, että isä Allan oli kuollut sydänkohtauksen komplikaatioihin.

Jessican äiti oli kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että lääkäreiden diagnoosi ei pitänyt paikkansa. Jessica ei koskaan luovuttanut tämän asian suhteen, koska hän halusi selvittää, mitä hänen isälleen todellisuudessa tapahtui. Nainen pääsi opiskelemaan lakia tunnetuun kouluun, jossa hän sitten päätti tutkia isänsä mystistä kuolemaa.

Jessica halusi selvittää tapahtuneen, jotta hänen perheensä voisi viimein jatkaa elämäänsä. Totuus tuli julki vasta yhden vuosikymmenen jälkeen.

Totuus tapahtuneesta

32-vuotias Allan Porter oli hakeutunut lähimpään sairaalaan, koska hänellä oli nielemisvaikeuksia sekä korkea kuume. Sairaalassa hänelle annettiin antibiootteja ja käskettiin mennä kotiin lepäämään, tiedottaa The Mirror-sivusto.

Seitsemän tuntia myöhemmin Allan pyörtyi kotonaan, jonka takia hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Mitään ei ollut kuitenkaan enää tehtävissä.

Lääkärit kertoivat perheelle suru-uutisen, että nuori ja terve isä oli saanut sydänkohtauksen ja menehtynyt sen seurauksena. Perhe oli aivan musertunut uutisista, eivätkä he voineet uskoa tapahtunutta todeksi.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=2370416129856120&set=a.1383278038569939&type=3

Tutkintaa jatkettiin

Perhe ei kuitenkaan uskonut, että Allan oli kuollut sydänkohtaukseen. Jessica aloitti oman tutkinnan selvittääkseen hänen isänsä todellisen kuolinsyyn. Pian perheelle kuitenkin selvisi, että Allan olisi saattanut selvitä, mikäli sairaalan henkilökunta ei olisi lähettänyt häntä kotiin lepäämään.

Viranomaiset aloittivat uuden tutkinnan, josta paljastui mielenkiintoisia seikkoja tapahtuneesta. Lääkäri irtisanottiin, koska vastaavanlaisia tapauksia löytyi useampi. Lääkäri oli diagnosoinut Allanin tilanteen väärin ja tehnyt hoitovirheen, joka maksoi ihmisen hengen.

Onneksi perhe sai tietää totuuden, jotta he voivat nyt jatkaa elämäänsä. Tämä on ollut varmasti hyvin rankkaa aikaa perhelle, mutta toivomme heille kaikkea hyvää!

https://www.facebook.com/jesscathrynporter/posts/2404367689794297

Jaa tämä artikkeli ystävillesi, jotta hekin saavat kuulla tästä tapauksesta!