Teinipoika teki opettajan työstä helvettiä – eräänä päivänä isä saapui kouluun ja antoi hänelle elämänsä opetuksen

Pojan opettaja oli jo useita kertoja joutunut välittämään viestin kotiin, että poika puhui tunnilla liian paljon häiriten opetusta.

Lopulta tilanne meni niin pitkälle, että myös vanhemmat ymmärsivät, että asiaan on nyt puututtava lopullisesti. Silloin perheenisä, Brad, keksi loistavan idean.

– Jostain syystä sanoin hänelle ’Sinä! Jos saamme yhdenkin soiton vielä, niin minä ilmestyn kouluun ja istun vieressäsi luokassa’, Brad isä kertoo Buzzfeedille.

Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta teini-ikäisten maailmassa tuo on pahin mahdollinen rangaistus, sillä vanhemmat ovat ”NIIIIIN noloja”. Lopulta pojan painajainen kävi toteen, mutta vain ja ainoastaan hänen oman toimintansa takia.

Saatuaan jälleen kerran soiton opettajalta liittyen pojan käytökseen isä tiesi, että nyt oli aika ottaa kovat aseet käyttöön. Hän aikoi olla sanojensa mittainen mies.

”En ensin huomannut häntä..”

Sanoista tekoihin.

Oli tavallinen kouluaamu ja poika asteli luokkaan väsyneenä kuten normaalistikin.

Aivan yllättäen hän teki viereltään pelottavan havainnon.

Siinä istui hänen isänsä – aivan keskellä luokkaa hänen vierellään.

– En ensin huomannut häntä ennen kuin olin tervehtinyt kaikkia ystäviäni, mutta olin järkyttynyt, poika kertoo Buzzfeedille.

Muut koululaiset nauroivat tilanteelle, josta poika varmasti ottaisi opikseen kerralla.

Pojan pikkusisko Molli päätti myös hyödyntää tilanteen ja hän jakoi sosiaalisessa mediassa kuvan isästä ja veljestään yhdessä koulussa.

– Isäni sanoi veljelleni, että jos hän saa yhdenkin valituksen fysiikan opettajalta, hän saapuu itse kouluun… Isä sai sen soiton.” Molli kirjoitti kuvan yhteyteen jakaessaan sen pikaviestipalvelu Twitteriin.

Myös perheen äiti Denise Howard kommentoi tilannetta, joka on nyt saanut tuhannet ihmiset ylistämään isän toimintaa.

– Howardin perheen miehistä on tullut kuuluisia. Meillä on ollut paljon hauskaa tämän asian parissa, mutta toivomme eniten sitä, että jatkossa emme saisi puheluita siitä, kuinka Bradley on keskeyttänyt opetuksen koulussa, hän kirjoittaa.

https://twitter.com/MolliOdum/status/860543086153302021

Exit mobile version