Teinipoika kuolee nukuessaan: Silloin hänen tyttöystävänsä ymmärtää, että lapsi kuuluu jollekin toiselle

Ollessaan 18 vuoden ikäinen Hannah Mongie sai tietää odottavansa poikavauvaa.

Mutta hänen uusi perheensä repeytyi yllättäen palasiksi, kun hänen poikaystävänsä Caden menehtyi äkillisesti nukkuessaan vain muutama viikko raskausuutisen jälkeen.

Kuva: Facebook

Kadenin yllättävän kuoleman jälkeen Hannah joutui tekemään sydäntä särkevän ratkaisun, kun hän päätti antaa nuorenparin lapsen adoptioon.

Vaikka hänestä tuntuikin siltä, että heidän poikansa oli ”viimeinen palanen Kadenia”, niin Hannah kertoo vain heränneensä eräänä aamuna tämän selkeän ajatuksen kanssa. Heidän pieni poikansa saisi kasvaa jonkun toisen perheen parissa.

Kuva: Facebook

Maaliskuun 21. päivänä vuonna 2016 Hannah synnytti terveen pojan, jonka hän nimesi Taggiksi. Hän sai viettää yhdessä poikansa kanssa kaksi päivää, ennen kuin tämä annettiin tuoreille adoptiovanhemmillen.

Mutta tarina, tai Hannahin yhteys Taggiin, ei pääty vielä tähän. Hannah oli sopinut adoptiovanhempien kanssa, että hän saisi käydä vierailemassa perheen luona näkemässä poikansa.

Kuva: Facebook

Taggin uudet adoptiovanhemmat asuivat itseasiassa vain 10 minuutin matkan päässä Hannahin kotoa ja hän onnistui luomaan lämpimän ja ihanan suhteen Taggin adoptioäiti Emilyn kanssa.

Sen sijaan, että hän olisi ”antanut hänet pois”, niin Hannah luovutti Taggin rakastavaan perheeseen, johon hän pääsi myös itse osaksi.

”Me kaikki vartumme ja jokainen meistä rakastaa toisiamme aivan kuten olisimme aina olleet perhe. Hänen uusi äitinsä Emily on yksi minun parhaista ystävistäni koko maailmassa. Hän on todella kaikkea sitä, mitä minä haluan ihmisenä ja äitinä olla. Olen todella kiitollinen siitä, että Tagg on johdattanut minut hänen ja hänen perheensä luo”, Hannah kertoi KTVU:lle.

Kuva: Facebook

Ennen kuin Hannah luovutti Taggin adoptioon Emilylle ja tämän aviomiehelle tuona päivänä vuonna 2016, hän kuvasi videon poikaa varten.

”Toivon, että kuka tahansa tämän katsookin voi löytää tämän avulla uuden perspektiivin siihen, mitä biologinen äiti joutuu käymään läpi antaessaan lapsensa adoptioon”, Hannah kirjoitti Youtubeen.

Kuva: Facebook

”Kyse on kaikesta muusta, kuin sydämettömästä teosta. Kyse on rakkaudesta. Kun rakastat jotain näin paljon, niin olet valmis antamaan oman onnesi pois heidän vuoksensa”.

Puolitoista vuotta myöhemmin Hannah oli valmis jakamaan intiimin videonsa yleisön kanssa Youtubessa. Nyt sitä on katsottu liki 1,5 miljoonaa kertaa.

Koskettiko Hannahin sanoma myös sinua? Ole hyvä ja jaa tätä artikkelia ja kerro mielipiteesi meille kommentikentässä!