Teiniäiti piti vastasyntynyttä lastaan sylissä – kuoli traagisesti vain hetkeä myöhemmin

Välillä elämän suurimmat ilot ja suurimmat surut sattuvat samaan aikaan.

Eräälle brittiläiselle perheelle kävi juuri niin.

Jotkut ihmiset ovat syntyneitä olemaan äitejä. He huolehtivat nukkejensa jokasesta tarpeesta lapsena ja heitä vaivaa tyhjeeden tunne, kunnes he saavat ensimmäisen oman lapsensa.

Teegan Barnard oli aina halunnut olla äiti. Koko perheelle oli suuri ilo, kun hän jo nuorena tuli raskaaksi.

Yhdeksän kuukauden hartaan odotuksen jälkeen, 17-vuotias Teegan synnytti kauniin ja terveen poikavauvan.

Hänen perheensä suureksi suruksi, hän kuitenkin sai synnytyksessä harvinaisen sydänkohtauksen ja hänet julistettiin aivokuolleeksi. Parin viikon päästä hän nukkui pois.

Muisto elää

Teeganin äiti Abbie ja Parkeriksi nimetyn lapsen isä päättivät kasvattaa lapsen yhdessä.

He päättivät myös, että tekisivät kaikkensa pitääkseen rakkaan Teeganin muiston elossa, ja että Parker tietäisi, kuinka paljon hännen äitinsä oli häntä rakastanut.

“Hän oli niin innoissaan – hän olisi ollut maailman paras äiti” Abbie kertoo murheissaan The Sunille.

“Hän rakasti lastaan niin paljon, muttei koskaan päässyt näyttämään sitä hänelle. . . Tekisin mitä vain saadakseni hänet takaisin – ikävöin häntä enemmän kuin mitään maailmassa.”

Abbie huolehti, että Teegan ja Parker saivat olla lähekkäin mahdollisimman paljon. Isoäiti myös otti heistä valtavasti kuvia yhdessä.

”Haluan pitää Teeganin ikuisesti läsnä Parkerille.”

Sydämeni särkyy Teeganin perheen puolesta. Onneksi Parkerilla on rakastava isä ja isoäiti!

Lepää rauhassa, Teegan!

Exit mobile version