Tämä 7250g syntyessään painanut vauva nousi otsikoihin vuonna 1983 – tunnetaan yhä aikuisena valtavasta koostaan

Vuonna 1983 tapahtui suuri ihme, kun nuorelle naiselle syntyi erittäin suuri poikavuava.

Patricia oli 24-vuotias, kun hän odotti jo toista lastaan. Hänellä oli jo heti raskauden alkuaikoina sellainen tunne, että lapsesta kasvaisi todella iso.

Patrician ensimmäinen lapsi oli myös syntyessään normaalia suurempi vauva, joten Patricia tiesi, että perheen geenit vaikuttaisivat tähänkin vauvaan.

Patricia ei kuitenkaan osannut kuvitella, että vauvasta tulisi näin suuri. Kevin Robert Clark painoi syntyessään 7250 grammaa. Siihen aikaan Kevin oli suurin vauva, joka oli koskaan syntynyt sairaalassa Community Memorial Hospital. Kevin oli kenties myös suuri vauva koko New Jerseyn osavaltiossa.

 

Kuva: Youtube / Inside Edition

Lastenvaatteet eivät sopineet Kevinille ja pinnasänkykin oli aivan liian pieni. Vanhempien onneksi Kevin oli kuitenkin terve, vaikka hän olikin reilusti normaalia suurempia.

Synnytyksen jälkeen ei mennyt kauan, ennen kuin media oli kiinnostunut Kevinistä. Kevin kutsuttiin myös erilaisiin televisio ohjelmiin.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Kevin oli 12-vuotiaana jo 1,70 metriä pitkä, kertoo New York Post. Yläasteelle mennessään Kevin oli jo 1,95 metriä pitkä. Hän kuitenkin jatkoi kasvamista vielä muutaman vuoden ajan.

– Tuntemattomat ihmiset kysyivät minulta päivittäin, että kuinka pitkä minä olen, kertoo Kevin New York Postille.

Kevin kertoi myös, että hän tykkäsi juksata ihmisiä.

– Minulta kysyttiin usein, että pelaanko koripalloa. Vastasin usein siihen, että pelaatko sinä sitten minigolffia.

Kuva: Youtube / Inside Edition

Tänään Kevin on 35-vuotias ja hän on 2,06 m pitkä. Kevin asuu vaimonsa kanssa, joka on 1,82 m pitkä.

Kevin on jo pidemmän aikaa tiedostanut sen, että hän tulee aina olemaan muita pidempi. Mies ei ole antanut pituutensa olla esteenä elämässään.

Katso Kevinin uskomaton tarina:

Jaa tämä artikkeli, jos Kevinin tarina on mielestäsi ainutlaatuinen!