Sulhanen kääntyy poikapuolensa luo alttarilla ja lausuu 6 sanaa, jotka saavat kaikki kyyneliin

Häät ovat suurin rakkaudenosoitus, jonka kaksi ihmistä voi toisilleen antaa. Mutta joskus tuo ihana juhla saattaa pitää sisällään vielä enemmänkin tärkeitä henkilöitä, kuin pelkkä hääpari.

Yhdysvalloista kotoisin olevalle Natalielle kyse oli juuri siitä. Hän oli etsinyt täydellistä miestä elämäänsä itselleen ja viisi vuotiaalle pojalleen jo pidemmän aikaa.

Tämä uskomaton tarina kertoo Nataliesta, hänen tuoreesta aviomiehestään Joesta ja Natalien pojasta Rylanista. Se on täydellinen esimerkki siitä, miten upeaa kaikki voi olla, kun löydät sen oikean ihmisen rinnallesi elämään.

Isäpuolen rooli on erittäin vaikea. Sinun on annettava lapselle tarpeeksi aikaa ja tilaa sopeutua tilanteeseen, jossa yrität olla hyvä vanhempi, hyvä ystävä ja kutienkin samalla tarpeen tiukka.

Kun Natalie meni naimisiin helmikuussa, hän jakoi ihanan tarinan siitä, kuin hän ja hänen poikansa olivat viimein löytäneet täydellisen miehen elämäänsä – Joen.

Facebook

Natalie jakoi tarinan itse omin sanoin:

Poikani Rylan on ollut ilman vakaata isähahmoa viimeiset 5 vuotta hänen 7 elinvuodestaan. Kyse on jostain sellaisesta, mitä hän on aina kaivannut. Olen nähnyt hänen katselevan haikeillen toisia lapsia, joiden kanssa isät leikkivät ja se on saanut sydämeni särkymään.

Näiden viiden vuoden aikana olen ollut erilaisissa parisuhteissa, jotka eivät kuitenkaan onnistuneet. Sillä ei ollut väliä, kuinka rauhassa yritin tilanteen ottaa, sillä halusin aina varmistaa, että he rakastivat Rylania myös yhtä paljon. En kuitenkaan koskaan löytänyt sellaista miestä. Nämä suhteet päättyivät aina särkyneisiin sydämiin meidän molempien osalta.

Mutta silloin kuvaan astui Joe.

Kaksi vuotta sitten tapasin vanhan lukio aikaisen ystäväni täysin tietämättömänä siitä, että hän olisi juuri tuo palapelistäni puuttunut palanen, jota olin etsinyt niin kauan.

Hänellä on myös kaksi lasta, joihin minä rakastuin heti ensisilmäyksellä. Heti ensimmäisestä päivästä saakka näimme toisiamme joka päivä. Minulla oli tapana unelmoida siitä, että jonain päivänä löytäisin miehen, joka tekisi perheestämme kokonaisen. Joe on parempaa kuin mikään noista haaveistani. Hän on näyttänyt meille, että voimme olla yhdessä perhe. Hän rakastaa meitä niin paljon, että joskus se tuntuu hieman epärealistiselta.

Suhteemme alussa selitin Joelle, että Rylan tarvitsee elämänsä miehen, joka voi antaa hänelle aikaa, joka voi tehdä hänen kanssaan asioita ja opettaa häntä. Ja juuri niin Joe on tehnyt. Hän auttaa Rylania tämän kotitöiden kanssa ja huolehtii kaikista koulun tapahtumista silloin, kun minulla ei ole siihen mahdollisuutta. Kesällä he kävivät yhdessä pyöräretkellä ja hän opetti Rylanin pelaamaan golfia – nyt se on heidän yhteinen harrastuksensa.

Facebook

Hain Rylanin koulusta eräänä päivänä ja hän kysyi minulta näin: ”Äiti, onko minulla pian taas luvassa isä-poika-päivä? Haluan pelata golfia, minä rakastan sitä.”

Sitten hän jatkoi sanomalla, että äidit eivät saa tulla mukaan, sillä kyse on poikien päivästä. Tieto siitä, että hän haluaa viettää laatuaikaa Joen kanssa saa sydämeni sulamaan. Juuri sitä hän on aina kaivannut. Sitä me olemme molemmat halunneet. Olemme niin onnekkaita, kun olemme saaneet Joen elämäämme. Emmekä pelkästään häntä, vaan myös hänen kaksi ihanaa lastaan, jotka ovat tehneet perheestämme entistä suuremman.

Joe ja minä menimme naimisiin helmikuun 17. päivänä vuonna 2018. Lupasimme kirjoittaa häitämme varten lupaukset myös lapsillemme. Se hetki, kun Joe otti Rylanin häissämme vieraiden eteen, on jotain sellaista, mitä en tule koskaan unohtamaan.

Hän sanoi näin:

Lupaan olla aina paikalla, kun sinä tarvitset apua. Oli se sitten valmentajan roolissa, isänä tai ystävänä. Voit aina tulla minun luokseni ja minä kuuntelen. Minä Rakastan sinua.

Vaikka nuo sanat voivatkin olla lyhyitä ja imeliä, niin ne tarkoittivat kaikkea minulle. Minä myös tiedän niiden tarkoittaneen erittäin paljon Rylanille. Hän purskahti itkuun – niin kuin kaikki muutkin häissämme.

Kaikki tiesivät tarinamme ja rankat ajat, joita olimme käyneet läpi. He tiesivät, kuinka tärkeää minulle oli löytää joku Joen tapainen mies juuri Rylaninkin takia. Tuossa hetkessä Rylan ymmärsi, että nyt hänellä oli isä; joku, joka todella rakastaa häntä, eikä tule jättämään häntä muiden tapaan.

En voisi kuvitella ketään parempaa rinnalleni elämässä. Joe ja lapseni ovat paras lahja, jonka olen elämässä saanut.

Katso tämä ihana video häistä, kun Joe kertoo lupauksensa Rylanille:

https://youtu.be/TTULDb8JvRo

Aivan upeaa eikö vain? Jaa tätä kaikille!